Muutoksen aika?

OLISIKO JO KORKEA AIKA?

Meistä kovin harvalla on muusta kokemusta kuin palkkatyöstä. Tässä suhteessa jako kulkee niin, että ne, joilta puuttuu kokemus palkkatyöstä, ovat niitä, jotka omistavat määräävän osan yrityksistä ja rahalaitoksista. Määräävän osan vaikutus ylettyy pitkälle yritysten ulkopuolelle lähes kaikkeen.

Näiden omistajien taskussa ovat tärkeimmät virkamiehet ja poliitikot. He tekevät mitä omistajat toivovat ja ilman eri käskyä. Omistajille lojaalisuus on hyveistä suurin. Poliitikot ovat omaksuneet sen luita ja ytimiä myöden tietäen tai tietämättään. Siitä on tullut heidän elämänsä.

Tämä virkamiesten ja politiikkojen lojaalisuu on vertaansa vailla, sillä alitajuisesti itse sitä huomaamatta he kehittävät asioita, joissa lojaalisuus omistajia kohtaa kulkee aina edellä. Tämä alitajuinen lojaalisuus ulottuu todella syvälle suureen joukkoon aivan tavallisia palkansaajia. Se on keskeinen juttu paitsi työelämässä myös tavallisessa arjessa.

Kun talouteen ilmestyy vaikeuksia, somistajien valitus leviää kaikkialle. Jokainen virkamies, poliitikko siinä kuin yritysjohtajatkin ryhtyvät voivottelemaan vaikeita aikoja. Yritys toisensa jälkeen aloittaa yt-neuvottelut ja hallitus selittää, että nyt on pakko säästää ja leikata vähän sieltä sun täältä.  

Työttömyyden ja leikkauslistojen paisuessa eliitti pelkää, että kansa hermostuu. Sille on tehtävä jotain. Optimismi vedetään hihasta. Siitä puhutaan eri asioiden yhteydessä puoli huolimattomasti. Ei kannata olla huolissaan. Tulevaisuuteen pitää katsoa optimistisesti, sillä aina on selvitty, on selvitty vaikeistakin ajoista – kyllä se siitä.

Sitten tulevat kaiken maailman tilastonikkarit, jotka ensimmäisenä höynäyttävät poliitikkoja. Joskus se tapahtuu suoraan joskus mutkan kautta. Tilastot työstä ja työttömyydestä ovat suoraa höynäyttämistä. Mutkan kautta tulevat vakuuttelut, joilla työttömyyden syntyminen saadaan näyttämän siltä kuin se olisi työttömän oma syy. Toisaalta työttömät ovat patalaiskoja hakemaan töitä vaikka lääkäreitä tarvitaan pilvin pimein.

Kaikki tämä pitää saada näyttämään todelta, siksi tilastoja pitää järjestellä, manipuloida. Todellisuudessa se tarkoittaa tilastojen väärentämistä. Se tapahtuu monella tavalla. Niistä kolme on tärkeintä.

Ensin heitetään työvoimasta tilaston ulkopuolelle joukko ihmisiä, joilla ei ole kelvollista ammattia tai ovat vain yksinkertaisesti väsyneet ainaiseen tuloksettomaan työnhakuun. Toiseksi kasvatetaan työllisten määrää laskemalla vain työpaikat riippumatta siitä tehdäänkö niissä töitä viikossa tunti tai kaksi. Kolmanneksi tehtyjä työtunteja lisätään haamuilla, niin saadaan työllisyys näyttämään todellista paremmalta.

Kun näiden lukujen kanssa ryhdytään katsomaan miltä työn tuottavuus ja palkat näyttävät luvut romahtavat ja Suomi näyttäytyy maailmalle heikompana kuin se on todellisuudessa.

Suomi ei ole ainoa tilastohuijari. Tässä suhteessa USA on vertaansa vailla. Olen 2000-luvun alusta saakka seurannut vuosittain mediassa heidän bkt:n, velan ja väestön ja työllisyyden kehitystä. Bkt on niistä hurjin huijaus.

USA:lla on käytössä ns. hedonin hintaindeksi. Se tarkoittaa, että tämän vuoden bkt:n joillakin osilla voi vastaisuudessa olla tuotantovuoden hintaa suurempi merkitys. Siksi niiden osien hinta tarkistetaan indeksillä. Siten bkt:n pumpataan ilmaa. Niin pieni saadaan näyttämään suuremmalta.

Tilastoni mukaan vuoden 2017 USA:n bkt oli 13 662 miljardia dollaria. Se tarkoittaa, että 10 vuoden keskimääräinen vuosikasvu oli 1,6 %. Mutta Maailmanpankille USA on ilmoittanut, että bkt on 19 390 miljardia dollaria. Siten 10 vuoden keskikasvuksi tulee 5,4 %.

Viimeinen 10 vuotta ovat olleet maailmantaloudessa varsin nihkeitä. Kukaan ei osaa edes kuvitella, että teollisuusmaissa olisi saavutettu moisia kasvulukuja. Kaiken lisäksi USA on vienyt tehtaistaan vauhdilla ulkomaille. Siksi heillä työtunteina laskien työttömyys on 23,1 %, mutta pätkätyöpaikkojen ansiosta vain 3,3 %. Mikä lie lopullinen totuus?        

Tulevaisuus on pitkällä aikavälillä katseltuna tosi huolestuttava. Kaikki ennusteet viittaavat siihen, että kapitalistinen maailma on siirtynyt hitaan kasvun vaiheeseen. Siinä ei puhuta vuosista vaan vuosikymmenistä.

Vuonna 2017 meillä työtuntien mukaan haamutunnit poistettuna työttömyysaste oli 25,9 %, mutta virallinen työpaikoista laskettu oli 8,0 %. Jos vuoteen 2050 mennessä tuotanto kasvaa vuosittain vain 1,5–1,0 % ja 10 vuoden välein olisi kaksi lyhyttä taantumaa, ja jos työn tuottavuus laskee 1,4 %:n tasolle, niin työtunneista jää käyttämättä lähes puolet ja yöttömyysaste lähentelisi 50 %.

Kapitalismille lojaalit optimistit tietävät, että näillä mennään. Mutta he käyttäytyvät kuin maailmassa ei olisi huolen häivää. Siitä huolimatta poliitikot pannan kissojen ja koirien kanssa etsitään julkisen talouden säästökohteita, sosiaaliturvan ja palvelujen leikkauksia.

Jos Antti Rinteestä (sd) tulee uusi pääministeri, hän tekee Lipposet (sd) eli leikkaa yhtä rajusti ellei rajummin. Sillä yritysten mielettömiä voittoja eikä muitakaan suuria tuloja ei saa verottaa. Kansainvälisten suhteiden vuoksi on tärkeää, että voitot viedään ulkomaille. Varsinkin, kun pitää ostaa hävittäjiä, että Venäjä pysyy aisoissa. Poliitikot ovat kusessa vapaaehtoisesti, lojaalisina suurpääomalle.

Itsensä ja perheen elättämisessä tosi harvalla on kokemusta muusta kuin palkkatyöstä. Äänestyskopissa se kuitenkin tahtoo unohtua. Niin käy nytkin siksi, että selkeä vaihtoehto puuttuu, vaikka radikaalille muutokselle olisi jo korkea aika.

Kai Kontturi