Arvolaki

Työn tuottavuus, pysyvä pääoma, työnarvo, palkat ja lisäarvo

Karl Marxin tutkimukset kapitalistisesta tuotannon lainmukaisuuksista on perusteellisesti kirjattu Pääomaan. Siinä hän todistaa, että kapitalismin perustana on tavaratuotanto ja sitä ohjaava ihmisen tahdosta riippumaton arvolaki. Pääoman alussa Marx toteaa, että tavara on olio, joka tyydyttää jonkun ihmisen tarpeen synnyttäköön sen vatsa tai mielikuvitus. Hän havaitsi, että kapitalisti ei sijoita pääomaansa tuotantoon tuottaakseen yhteiskunnallista hyvää. Kapitalisti sijoittaa vain tuottaakseen lisäarvoa, voittoa, kasvattaakseen pääomaansa.  

Kapitalismin valtavaa kehitykseen vedoten tutkijoiden laumat väittävät, että Marx ei voinut nähdä miten maailma muuttuu. Tosiasiassa nuo tutkijapoloiset eivät itse näe kapitalismin hurjaa, mutta täysin kieroutunutta kehitystä. Sitä, joka lopulta johtaa järjestelmänä sen tuhoon, kapitalistisen yksityisomistuksen lakkauttamiseen. Se aika lienee lähempänä kuin koskaan. Historia on jo osoittanut, että Marx on ollut yhteiskunnallisessa analyysissään alusta alkaen ja joka suhteessa oikeassa. Enää vain kapitalismin hautaaminen puuttuu.

Nykyaikana tavaratuotanto on paitsi huikean monipuolista myös äärimmäisen keskittynyttä todella suureen ylikansalliseen tuotantoon. Globaalin keskittymisen, monopolisoitumisen seurauksena on syntynyt ennennäkemätön työn puute. Siitä ja työtulojen vähäisyydestä johtuen tavaroiden kysyntä on niiden tarvetta pienempää ja tuotantokapasiteetti kysyntää suurempaa. Mahdollisuudet lisäarvon, voiton hankkimiseen pienenevät ja ongelmat kasvavat.

Tämän vuoksi kaikkialla maailmassa synnytetään erilaisia kriisejä, levottomuuksia ja uhkia. Kun maailma tuntuu turvattomalta kapitalistit vaativat valtioilta turvallisuutta, jonka voi taata vain aseilla. Nykyaikaisten tehokkaiden aseiden kehittämisestä ja valmistamisesta on tullut kapitalisteille uskomaton kultakaivos. Aseteollisuudesta on kehittynyt suunnattomia voittoja tuottava ala harvojen omistuksessa oleville suunnattomille pääomille.

Tutkimuksissaan Marx huomasi, että pääoman kiertoa tavaratuotannossa ohjaa ihmisen tahdosta riippumaton arvolaki. Siinä kapitalistin tuotantoon sijoittama raha (R) muuttuu työllä tavaraksi (T) ja tavara markkinoilla suuremmaksi rahaksi (R’). Marx kuvaa arvolain toteutumisen yksinkertaisena uusintamisena, arvotuotteena sekä laajennettuna ja kasautuvana uusintamisena, tuotearvona. Ne hän tiivistä kahteen yhtälöön:

Arvotuote; C’=C+v+m

Tuotearvo; C=c+v+m

Arvotuotteessa C’ on tuotanto, C liikkuva pääoma, v palkat ja m lisäarvo. Tuotearvossa C on nyt tuotanto, c pysyvää kapitalistin ikiomaa pääomaa, v palkat ja m lisäarvo.

Marxin selvityksessä v on vaihtelevaa pääomaa, sillä liikkuva pääoma sisältää piilossa olevat pysyvän pääoman c ja ilmaisen lisätyön v. Näin tuotearvossa liikkuvan pääoman ilmainen työ muuttuu lisäarvoksi joten avattuna sen kaava on C=c+v+(v+m). Palkat ja ilmainen työ v+v ovat yhdessä vaihtelevaa pääomaa.

Tässä piilee myös kapitalismiin sisältyvä kapitalistien ja palkkatyöläisten etujen sovittamaton ristiriita. Työläisen työaikana kuluttama työvoima on työnarvo. Sitä kapitalisti ei luovuta työläiselle, kun hänen on saatava pääomalleen lisäarvoa, voittoa. Siksi työvoima on muutettu tavaraksi, jota työläiset myyvät ja kapitalistit ostavat työmarkkinoilla. Kapitalistin kannalta kyse on siitä, kuinka suuri osa työn arvosta riittää työvoiman uusintamiseen, sillä loppu on kapitalistin lisäarvoa. Tässä on kapitalismin, kapitalistien ja työläisten välinen pysyä ja sovittamaton etujen ristiriita.      

Näitä Marxin todistamia teorioita ei ole jostain syystä aiemmin todistettu käytännössä. Siksi niitä on vain kaluttu lähes kaksisataa vuotta. Ainakin Suomessa todistaminen oli hankalaa, kun tuotannon arvoa ei julkaistu, julkaistiin vain bruttokansantuote. Se ei ole tuloslaskelma, se on vain pelkkä tilastokokoelma, jossa on alle puolet tuotannosta. Sen kaksi puolta tulot ja menot eivät korreloi. Se on mielivaltainen tilastokokoelma. Kun tuotannon arvoa ei ole tunnettu, liikkuva ja pysyvä pääoma sekä lisäarvo ovat jääneet piiloon.

Sen jälkeen, kun vuonna 1998 Tilastokeskus kansantalouden tilinpidossa ryhtyi julkaisemaan myös tuotannon luvut, onnistuin rakentamaan tuloslaskelma, jonka molemmat puolet hyvän kirjanpitotavan mukaan korreloivat. Se oli avain liikkuvan pääoman selviämiseen ja siitä jatkamalla sain esiin myös muut keskeiset Marxin teoriaan sisältyvä osat. Kesti kuitenkin vielä kymmenisen vuotta ennekuin kaikki osat olivat kohdallaan ja koko pääoman tuotantoprosessi oli aukottomasti selvillä.

Tuloslaskelman tulot

Itse asiassa kansantalouden tuloslaskelma syntyy perin yksinkertaisesti. Esimerkiksi vuoden 2012 kokonaistuotannon 384,0 miljardista eurosta on vain vähennettävä palkat 80,9, voitot 36,7, välilliset verot 28,3, sosiaaliturvamaksut 27,2 ja pakolliset maksut 0,4 ja jäännös 210,5 miljardia euroa on liikkuva pääoma (varastot).

Selvennykseksi pitää korostaa, että liikkuva pääoma on kuluneen vuoden kulutuksen ja tuotannon varastot ja tilisaamiset. Tässä tapauksessa vuoden alussa varastot olivat 204,5 ja vuoden lopussa 210,5 miljardia euroa. Lisäksi on vielä huomattava, että harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tavarat aina tuotetaan varastoihin, jotka kysynnästä riippuen menevät tai eivät mene kaupaksi.

Kysyntää tuottajat eivät koskaan tiedä joten siinä piilee ylituotannon riski. Siitä huolimatta, että tuonti ulkomailta on kaksinkertaistunut ja varastojen kierto on trendimäisesti hidastunut. Tavarat makaavat kasvaneissa varastoissa entistä pidempään. Se tulee kalliiksi. Vuonna 1990 varastot olivat 52,0 % tuotannosta, vuonna 2000 ne olivat 53,7 % ja 2012 jo 54,8 %. Tuottajien ja kaupan kannalta tilanne on huono, kun kysyntä ei vastaa tuotannon ja tuonnin vauhtia. Toisaalta heikko kysyntä johtuu työn ja palkan vähenemisestä, työttömyydestä ja siitä johtuvasta ostovoiman hiipumisesta.

Liikkuvassa pääomassa 210,5 miljardia euroa, on suhteellisesti yhtä paljon ilmaista, niin sanottua lisätyötä kuin palkkoja on kokonaistuotannossa. Näin siksi, että varastot on uusittu kaksi kertaa. Kun palkkoja oli tuotannossa 21,1 %, niin liikkuvassa pääomassa on ilmaista työtä suhteessa sama määrä, 44,4 miljardia ja loppu on omistajien ikiomaan pysyvää pääomaa 166,1 miljardia euroa.

Arvotuotteen, yksinkertaisen uusintamisen lisäarvo saadaan, kun tuotannosta (C’) 384,0 vähennetään liikkuva pääoma (C) 210,5 ja palkat (v) 80,9, joiden jäännös 92,6 miljardia euroa on lisäarvo (m). Lisäarvon suhdeluku (m’) saadaan, kun lisäarvoa verrataan palkkoihin 92,6/80,9*100 = 114,5.

Tuotearvon, laajennetun ja kasautuvan uusintamisen lisäarvo saadaan, kun tuotannosta (C) 384,0 vähennetään pysyvä pääoma (c) 166,1 ja palkat (v) 80,9 on jäännös 137,0 lisäarvoa (m). Nyt lisäarvon suhdeluku (m’) on 137/80,9*100 = 169,3.

Työn tuottavuus ja työnarvo selviää, kun tuotanto 384,0 miljardia euroa jaetaan 3 865 miljoonalla työtunnilla. Tuloksena on työn tuottavuus 99,35 euroa tunnissa. Kun siitä vähennetään kapitalistien ikioma pysyvä pääoma 43,00 euroa, jäännös on työnarvo 56,35 euroa tunnissa. Udelleenjaossa (siinä palkoista on vähennetty sellaiset palkat, jotka ovat hyvin lähellä tai yli työn arvon) työnarvo jakaantuu palkkaa saaneiden keskimääräiseen tuntipalkkaan 17,31 euroa ja lisäarvoon 39,04 euroa. Nyt lisäarvon suhdeluku on 39,04/17,31*100=225,5.

Tässä on huomautettava, että Tilastokeskus ilmoittaa tehtyjen työtuntien määräksi 4 232 miljoonaa tuntia. Ne on saatu työvoimatutkimuksella, joka on gallupin kaltainen kuukausittain tehtävä kysely. Siinä varovasti laskien haamutunteja on 365 miljoonaa. Eri vertailujen perusteella vaikuttaa siltä, että haamutunteja voi olla enemmänkin.

Luokkataistelun ansiosta kapitalismin palkat ja lisäarvo joutuvat vielä lopulliseen jakoon, sillä kasvaneet sosiaaliturva ja julkinen talous tarvitsevat osuutensa. Sen jälkeen, kun unohdetaan, että julkinen talous pääsääntöisesti palvelee kapitalistien etuja, kansantulosta (tuotanto 384,0 miinus pysyvä pääoma 166,2 miljardia) 217,8 sosiaaliturvan ja julkisen talouden netto ovat yhteensä 94,3 miljardia ja nettovoitot ovat 84,2 miljardia ja palkat 39,3 miljardia joten nyt lisäarvon suhdeluku on 84,2/39,3*100=214,2.

Tuloslaskelman menot

Tässä tuotanto on edelleen 384,0 miljardia dollaria. Tuloslaskelman menoissa on ensimmäisenä menoeränä, miinuksena seuraavalle vuodelle siirtyvät varastot, liikkuva pääoma -210,5, seuraavana menona on kulutus -156,8 ja lopuksi viennin ja tuonnin erotus, jossa tuonti ylitti viennin ja on lisättävä tuotannoksi +1,7 miljardia. Erotus 18,4 miljardia euroa on pääoman muodostus.

Tässä on huomattava, että tämä pääoman muodostus on kaikkea muuta kuin tuotantovälineitä. Se on yksityistä ja julkista kiinteän pääoman nettomuodostusta. Kulutustavaroiden uusinta tapahtuu välittömästi tuotannossa, mutta tuotantovälineitten uusinta, kulumisen korvaaminen on lisäarvossa, johon sisältyy myös niiden lisäys tai vähennys.

Voiton suhdeluku

Tuotannon ensijaossa palkkojen ja lisäarvon määrä ovat sama kuin kansantulo, joka saadaan kun tuotannosta vähennetään pysyvä pääoma. Näin ollen kansantuloa ei voi mielivaltaisesti manipuloida. Vuonna 2012 se oli 217,8 miljardia euroa. Siinä ovat sekä kulutus- että pääomavaranto. Kun kulutus, kulutusvaranto 156,8 miljardia oli tosi, jää pääomavarannoksi 61,0 miljardia euroa.

Kapitalistit ja yleensä pääoman omistajat olivat sijoittaneet (vuoden) alussa tuotantoon pysyvän pääoman (c) 161,9 miljardin lisäksi tuotannon välineisiin pääomaa (c) 391,5 miljardia euroa. Pääomavarannon 61,0 miljardista käytettiin tuotannon välineiden kulumisen korvaamiseen 15,2 ja lisäykseen 13,5, yhteensä 28,7 miljardia, jonka jälkeen tuotantovälineiden arvo kasvoi 405,0 miljardiin euroon. Liikkuvan pääoman, varastojen lisäys oli 5,9 miljardia, jossa pysyvän pääoman osuus oli 4,3 ja vaihtelevan pääoman 1,6 miljardia euroa. Muun kuin tuotantovälineiden kasvu oli 18,4 miljardia euroa. Näin pääomavarannosta jäi vapaasti käytettävää säästöä 8,0 miljardia euroa.

Tuotantovälineiden kulumisen korvaus on ongelmallinen sen vuoksi, että kulumista tapahtuu sekä konkreettisesti että moraalisesti. Moraalinen kuluminen syntyy siitä, kun väline, laite, tila tms. muuttuu vanhanaikaiseksi niin, että kilpailusyistä se on vaihdettava uudenaikaisempaan. Näin menee hukkaan, haaskataan paljon käyttökelpoisia tuotannonvälineitä.    

Tämän jälkeen vuoden 2012 lopussa oli varastoissa pysyvää pääomaa (c) 166,2 miljardia ja tuotannon välineissä (c) 405,0 miljardia, joten kokonaispääoma (c+c = C) oli 571,2 miljardia euroa. Lisäarvo oli uusjaon jälkeen, siis ilman jättipalkkoja, yhteensä 150,9 miljardia euroa ja voiton suhdeluku on 571,2/150,9*100 = 26,4 %.

Marx on filosofiassaan huomannut yleisen kehityksen lainmukaisuuden, jossa määrälliset muutokset johtavat hyppäyksellisiin laadullisiin muutoksiin. Taloudellisissa tutkimuksissa Marx löysi myös ihmisen tahdosta riippumattoman voiton suhdeluvun laskutendenssin lain. Perinteisesti Suomessa voitonsuhdeluku on heilunut 12–16 %:in tienoilla.

Suomen hyväksyttyä EU:n vaatimat pääomien, tavaroiden ja palvelusten vapaan liikkumisen, tuotantorakenne muuttui radikaalisti. Sen tuloksena vuoden 1990 voiton suhdeluku 17,9 % nousi kymmenessä vuodessa 27,0 %:iin. Tämän hyppäyksen jälkeen voiton suhdeluvun laskutendenssin laki painoi jarrua. Kuitenkin vuonna 2007 se oli hurjat 28,6 %, mutta 2012 se oli alempi kuin vuonna 2000.

Kansantaloudessa tuotantovälineiden kasvu on ollut varsin hidasta. Sen sijaan liikkuva pääoma, tavaravarastoissa, oleva pysyvä pääoma on kasvanut huimalla vauhdilla. Perinteisesti sen osuus kokonaispääomasta on ollut alle 25 %. Vuonna 1990 se oli 23,3, mutta 2008 peräti 45,6 %. 2012 osuus oli tasan 41 %. Tämä pääoman kehitys on pääselittäjä sille, miksi voitonsuhdeluku kasvoi uudelle tasolle.

Toisaalta on pantava merkille, että lisäarvosta osa on syntynyt ulkomailla, josta sitä tulee Suomeen tuontitavaroiden mukana niistä saatavana voittona. Sen on vähentänyt lisäarvon määrää ja lisäarvon suhdelukua. Vuonna 2000 lisäarvon suhdeluku oli 248, josta se hiljalleen laski niin, että vuonna 2012 suhdeluku oli 226. Tässä on yksi vapaakaupan negatiivinen seuraus, joka vaikuttaa myös voiton suhdelukuun.      

Vuoden 1990 jälkeen tuotantorakenne on muuttunut oleellisesti. Viennin osuus kaksinkertaistui ja mikä tärkeintä myös tuonnin osuus lähes kaksinkertaistui. Tuotanto kasvoi 22. vuodessa 143,8 %. Pääasiassa tuonnin seurauksena kulutustavaroiden varastoihin sidottu pysyvä pääoma kasvoi tavatonta vauhtia, 168,5 %, mutta investoinnit tuotantovälineisiin vain 52,6 %.

Investoinnit tuotantoon ovat olemattomat. Sitä kuvaa muun muassa se, että 1985 tuotantopääomaa oli tuotantoon verraten 174,4 %, 1990 se oli 168,5 %, mutta 2000 enää 110,1 %. Vuosina 2007–08 määrä oli alle sata, 99,7 ja 96,2 %. Vuonna 2012 sitä oli 105,5 %.

Pääomien sijoittajat pelkäävät tehdä uusinvestointeja Suomeen. Syy on yksinkertainen. Esimerkiksi, Jyväskylän tehtaalla valmistetun tuotteen hinta on tehtaan portilla maailman kilpailukykyisimpiä, mutta hinta nousee rajusti rahti- ja koko logistiikan vuoksi, kun tuote viedään vaikkapa vain Saksaan tai Ranskaan. Näin kilpailukyky pitkien etäisyyksien vuoksi haihtuu taivaan tuuliin.  

Tuonnissa on sama ongelma, vaikka suuryritysten tavaroiden tuonti on periaatteessa niiden suuren tuotannon ylijäämää, jonka voisi tuoda vaikka ilmaiseksi. Suuryritykset kuitenkin haluavat kaikista tavaroista voittoa ja lopulta monopoliaseman turvin enimmäisvoittoa kasvattaakseen sijoitetun pääoman tuottoa, voiton suhdelukua. Sen vuoksi vapaakaupan alussa tuontitavaroidenkin hinnat laskivat, mutta sitä mukaan kuin paikalliset kilpailijat ovat hävinneet hinnat nousevat. Sitä hidastaa vain väestön ostokyvyn heikkeneminen.

Vain työ on pääomaa

Edellä on nähty, että tuotannossa työn tuottavuus on sama kuin tuotantoon käytetty työaika. Työn tuottavuus sisältää pysyvän pääoman. Kun se vähennetään työn tuottavuudesta jää jäljelle työn arvo, jossa ovat palkka ja lisäarvo. Kuten sanottu Marx osoitti, että kapitalismissa työläisen työvoima on muuttunut tavaraksi. Kapitalisti ei osta työläisen työvoiman arvoa, vain työvoiman käyttöoikeuden määräajaksi. Siitä ajasta kapitalisti maksaa työläiselle korvauksen, palkan. Esimerkiksi vuonna 2012 työläinen 8 tunnin työpäivän aikana tuotti 2,46 tunnissa palkkansa ja lisäarvoa 5,54 tuntia. Lisäarvon suhdeluku oli 225,6.

Pääomassa Marx todistaa, että kaikki tavarat, pääoma on työn ja aineen yhdisteitä. Jos tavaroista kuten rakennuksista, rakennelmista, koneista, laitteista jne. poistettaisiin kaikki niihin käytetty ihmisen työ, jäljelle jäisi vain aineet sellaisin kuin ne tavataan luonnossa. Näin kaikki pääoma on vain ihmisen työtä, joka työläisiltä on anastettu kapitalistien yksityisomistukseen.

Kapitalismin synnyn aikoihin lisäarvo ja lisäarvon suhdeluku olivat yksiselitteisesti työväenluokan riiston mitta. Jokaisen oli pakko tehdä jotain henkensä pitimiksi. Työväenluokan taistelun ansiosta nykyaikana ja eri maissa tilanne on palkkojen ja lisäarvon uudelleenjaon sekä työttömyyden ja työttömyyskorvausten seurauksena mutkikkaampi. Työväenluokan hajanaisuuden vuoksi tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Kapitalistien tavoitteena on tulonjaon mutkikkuuden poistaminen. Sitä palvelee ajatus, että jokainen on oman onnensa seppä. Sitä palvelee myös jo toteutettu eläkeuudistus, jonka mukaan jokainen kerää oman eläkkeensä. Saman tähtäävät myös julkisten menojen supistaminen, kunta- ja soteuudistukset. Tietoinen tai vain vaistonvarainen kehitys kulkee siihen suuntaan, että lopuksi julkiset palvelut ovat yksinomaan palveluja kapitalisteille.

Mikäli siihen jossain vaiheessa työväenluokan, työläisten edunvalvonnan saamattomuuden vuoksi tultaisiin, silloin lisäarvonsuhdeluku olisi jälleen suora, välitön riiston mittari. Tuskin siihen joudutaan, sillä ennen sitä palkkatyöläiset varmasti oivaltavat, että on aika muuttua riistetystä luokasta luokaksi itseään varten, luokaksi, joka lakkauttaa aikansa eläneen tarpeettomaksi muuttuneen kapitalistisen pääomien yksityisomistuksen.

Lukemattomat kansantalouden tutkijat ovat yrittäneet todistaa, että Pääomassa esitetyt teoriat eivät voi pitää paikkaansa, kun Marx ei voinut tietää, minkälainen kapitalistinen maailma on tänään. Mutta kyllä hän tiesi, että kapitalismi on myös jatkossa luokkataistelun maailma, jossa teoriat arvolaista, lisäarvosta ja voitonsuhdeluvun laskutendenssistä ovat oikeita ja paljastavat työläisten riiston.

Kai Kontturi