perjantai 10. huhtikuuta 2015

Rahaa on


Tarkoituksenmukaisuuskysymys

Parikymmentä vuotta sitten meillä muuttui kaikki. Perustuslakia rikottiin härskisti. Vastauksena Helge Kaalikosken kysymykseen oikeuskanslerinvirasto totesi 5.8.1997, että "sopimus Suomen liittymisestä Euroopan unioniin poikkesi Suomen perustuslaista” on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys.

Runsaat viisitoista vuotta sitten perustuslaki on pantu kokonaan uusiksi. Heti ensimmäisessä lauseessa sanotaan, että Suomi on täysivaltainen tasavalta, mutta kahdeksas luku määrätään, että Suomessa Valtioneuvosto huolehtii EU:n päätösten toimeenpanosta. Miten ihmeessä samaan aikaan voi valtiona olla täysivaltainen ja alamainen? Onko sekin tarkoituksenmukaisuuskysymys.

Maaliskuun puolivälissä Eduskunta päätti toimintansa ja lähti vaalihommiin. Eduskunta päätettyä viimeiset valtiopäivät hallitus menetti samalla poliittiset valtaoikeudet. Siksi pääministeri Alexander Stubbin olisi pitänyt jättää presidentti Sauli Niinistölle hallituksen eronpyynnön. Siinä kohtaa presidentti olisi pyytänyt hallitusta jatkamaan juoksevien asioiden hoitamista kunnes vaalien jälkeen on saatu uusi hallitus.

Näin ei tehty ja Stubbin hallitus jatkaa entiseen malliin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos on häpyä ja voimaa perustuslaki ei ole mikään este. Se on vain tarkoituksenmukaisuuskysymys.

o o o

Menneinä vuosina, kun hikipäässä taisteltiin ihmisten toimeentulon puolesta, siinä vähin erin muodostui se, jota nykyisin sanotaan hyvinvointiyhteiskunnaksi. Se merkitsi meille turvaverkkoa, jonka kutomisesta kaikki haluavat kunnian nekin, joiden oli siihen osallistuttava vastentahtoisesti.

Hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen alkamisesta on seitsemänkymmentä vuotta. Se kesti neljäkymmentäviisi vuotta. Sen jälkeen poliittiset voimasuhteet muuttuivat ja oikeistolaiset virtaukset vahvistuivat ja alkoivat turvaverkkojen, hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen.

Tulevista eduskuntavaaleista huolimatta kaikki puhuvat vilpillisesti sopeuttamisesta ja laativat kilvan leikkauslistoja. Vallalla on periferian hysteria. Suoranainen raamatullisesti sillä vakuutetaan, että ei ole muuta mahdollisuutta. Se on kapitalisteille tarkoituksenmukaisuuskysymys. 

Suomi on täynnä älykkäitä, tietoisia ja osaavia ihmisiä. Jostain syystä he eivät halua tai uskalla puuttua ja paljastaa menoleikkausten mielettömyyttä, josta koko kansa ja ennen muita heikoimmat kärsivät. Ehkä älykkäiden ihmisten asioihin puuttumattomuutta selittää yksinkertaisesti herran pelko ja kuolemanpelkoon verrattavaa työttömyyden pelko. Äärimmäinen oikeistolaisuus on onnistunut tuhoamaan kansan suurta enemmistöä puolustavan järjestäytyneen yhteiskunnallisen rohkeuden, luokkatietoisuuden.

Aikanaan, kun turvaverkkoja rakennettiin, älyköt ymmärsivät, että siihen on jokaisen osallistuttava. Siksi aina vuoteen 1993 yritysten voitoista peritty vero oli 50 %. Vuonna 2013 Tilastokeskuksen laskemasta yritysten voitosta, yritykset maksoivat veroa 20 %:n, vain 3,7 miljardia euroa. Entinen 50 % olisi ollut 9,2 miljardia, josta valtio olisi saanut lisätuloa 5,5 miljardia euroa.

Yritysveron prosenttia on laskettu rajusti. Sitä on perusteltu kilpailukyvyllä, mutta sen kanssa verolla ei ole mitään tekemistä. Yritysverolla ei ole myöskään mitään tekemistä yritysten voittojen määrän kanssa. Yritysvero vaikuttaa vasta, kun yrityksen voitot ovat jo syntyneet. Jos tätä ei ymmärrä eikä väännetä rautalangasta, heille on helppo valehdella, heitä on helppo jymäyttää. Kilpailukyvyn ja voiton yhdistäminen puheissa on tarkoituksenmukaisuuskysymys.

Myös henkilöiden tuloissa on runsain mitoin joutilasta rahaa. Henkilöverotuksen kummallisuuksia on eri tulolajien erilainen verotus. Kaikki tulot olisi laskettava yhteen ja vero perittävä kokonaistuloista niin, että ne kasvaisivat tulojen mukaan, progressiivisesti.

Vuonna 2013 tuloluokassa 1-34999 euroa keskimääräinen kuukauden nettotulo oli 1 239 euroa, tuloluokassa 35000–54999 se oli 2 782 euroa. Näiden vero voitaisiin pitää nykytasolla. Suurempien tulojen progressio pitäisi nousta jyrkemmin niin, että tuloluokassa 55000–74999 keskimääräinen nettotulo olisi 3 462 euroa kuukaudessa (-424 e), seuraavassa 3 707 (-1408), sitten 4 181 (-2720) ja vielä 5 295 (-6074) sekä ylimmässä 14 676 euroa (-35 453 e). Tällä progressiolla valtio saisi lisätuloa 7,2 miljardia euroa.

Rahaa on ja koko ajan uutta voittoa tahkotaan pienelle joukolle, joka sijoittaa ne muille maille!

Uudistuksen jälkeen alimmassa tuloluokassa on 3 3478 601 tulonsaajaa, joiden tulot olisivat edelleen vaatimattomat – nettona 1 239 euroa kuukaudessa. Ylimmässä tuloluokassa oli vaivaiset 4 100 henkeä. Heillä olisi edelleen todella suuret tulot – nettona 14 676 euroa kuukaudessa!

Palkka-, eläke-, pääoma- ja muidenkin tulojen yhdistämien yhdeksi tuloksi ja veroprogression jyrkentäminen rokottaisi vain suurituloisia – 8,6 % tulosaajista, mutta hyödyttäisi 91,4 % tulonsaajista ja lisäksi miljoonaa alaikäistä. Uudistus olisi tarkoituksenmukaista.

o o o

Meillä on tapahtunut peräti elämää suurempia yhteiskunnallisia muutoksia. Vasemmalla puolueet ovat rämettyneet. Niiden johtajat ovat vajonneet kaulaansa myöden opportunismiin. Talouden syvästä kriisistä ja pahenevasta työttömyydestä huolimatta kaikki tukevat julki ja salaa rikkaiden rikastumista.

Suomessa ei ole tarvetta julkisen talouden leikkauksiin. Se ei ole oikein eikä tarkoituksenmukaista. Mielettömiä voittoja tahkoavat suuryritykset ja kaikki todella suurtuloiset on vedettävä mukaan talkoisiin. Uuden eduskunnan tärkein tehtävä on täydellinen verouudistus, joka koituisi koko Suomen, isänmaan hyväksi.

Palkkatyöläisten luokkatietoisuus on ajettu unholaan. Kuitenkin vain palkkatyöläisten yhteisvoimin kaikki voidaan muuttaa, kuten viimeksi jäänmurtajalakko osoitti. Tukemalla toinen toistaan taloudellisesti ylivoimaisen työantajan oli annettava periksi. Laajalla ja tarkoituksenmukaisella yhteistoiminnalla merimiehet saivat voiton kotiin.

Siinä on meille – sinulle ja minulle kokemusta nykyaikaan!      
 
Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.