torstai 15. lokakuuta 2015

Herrat nauraa

Päivitetty 16.10.2015

JA HERRAT NAURAA

Jo sataviisikymmentä vuotta sitten tutkijoiden älyköt huomasivat, että kapitalisti on kapitalistin pahin vihollinen. Sanoivat, että se on luonnonlain tavoin järjestelmässä. Kapitalistien yritysten välinen kilpailu on kilpailua työn tuotavuudella. Se, jonka työn tuottavuus kasvaa nopeimmin, tienaa myös muita paremmin. Hitaammat jäävät jalkoihin, ajautuvat kilpailukyvyn puutteessa kasvaviin ongelmiin ja lyttyyn tallattuina katoavat markkinoilta. Siksi kapitalisti on kapitalistin pahin vihollinen.

Pääministeri Juha Sipilän lestadiolaista sielua rasittaa kapitalistien kurjuus. Siksi hän aloitti heti talouspakan sekoittamisen. Kunnon porvarin tapaan hän puhuu puuta heinää, vetää ja väärentää lukuja kuin turkin hihasta ja aina päätyy kauhistelemaan talouden kurjuutta. Mutta ei hätää, Sipilä on toivoa täynnä. Hän uskoo, että kansa homeesta huolimatta tyytyy entistä kapeampaan leipään, eikä hyvässä talkoohengessä turhia marise.

Vuoden 1992 jälkeen yritysten saamat vero- ja maksuhelpotukset ovat jo nyt vuosittain 7 miljardia euroa. Nyt Sipilä haluaa antaa lisää. Kapitalistien kärsimyksen lievittämiseksi Sipilä haluaa lisätä tuottavuutta 5 % leikkaamalla jokaisen työtunnin palkoista ja yritysten sotumaksuista, 82 senttiä. Siitä kertyisi vuosittain vähintään 3 miljardia euroa entisten lahjojen lisäksi.

Tällaiselle ansiottomalle tulolle herrat nauraa. Ovat onnesta lääpällään, kun kansa ei ole oppinut mitään ja Sipilän nukkehallitus voi jatkaa raakaa köyhimpien kuppaamista. Ansiottomilla tukiaisilla kapitalisteja on hyvitetty vapaakaupan tuhojen seurauksilta. Samalla ne ovat vieneet halun huolehtia yritysten kilpailukyvystä. 1980-luvulla työn tuottavuus oli keskimäärin 5,1 %, mutta sen jälkeen, kun vero- ja maksuhelpotukset alkoivat oikeasti tuntua, kasvu alkoi tasaisesti hidastua. 2010-luvulla se näyttäisi olevan enää 1,2 %.

Viime vuonna työn tuottavuus oli 104,33 euroa tunnissa. Jos Sipilän hallitus olisi toiminut, kuten globaalissa maailmassa kunnon kapitalistin pitää toimia, yrityksille olisi asetettu vaatimus, että työn tuottavuutta on parannettava tai aiemmat vero- ja maksuhelpotukset perutaan. Parhaimmillaan tulot olisivat kasvaneet 5 % tunnissa 5,22 euroa, yhteensä 19,5 miljardia euroa.   

Yrityksille työn tuottavuuden parantaminen vaatii investointeja tekniikkaan ja yhä parempaa työn järjestelyä. Että työn tuottavuus olisi kasvanut, olisi pitänyt panostaa myös vientiponnisteluihin ja kotimaiseen kysyntään. Politiikka olisi pitänyt kääntää päälaelleen.

Elämä globaalissa maailmassa on työlästä ja epävarmaakin ja siksi kapitalisteille on helpompaa Sipilän, Stubbin ja Soinin johdolla tyhjentää valtion, kuntien ja kansan kukkarot. Se ei kuitenkaan lopeta yritysten kilpailua työn tuotavuudella, vaikka se olisi laimeaakin. Siksi kapitalisti on edelleen kapitalistin pahin vihollinen, joista suurimmat ovat ulkomailla. Kapitalistien välisessä sodassa kansat ovat aina suurimat häviäjät, todelliset kärsijät ja herrat nauravat.
 
Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.