29.6.16

USA eliminoi

YHDYSVALLAT ELIMINOIVAT
 
Yhdysvallat ovat turvassa kahden valtameren takana. Sillä on kuitenkin maailma suurin sotilasbudjetti. Mitä he pelkäävät? Vai pelkäävätkö he mitään? On siis ihmeteltävä mihin he tarvitsevat suhteettoman suurta sotavoimaa. Mitä he ovat saaneet sillä aikaa?
 
Yhdysvalloilla ei ole, toisin kuin muilla, pitkää historiallisen kehityksen kokemusta. Siksi sillä on kapitalismin syvin olemus ja myötäsyntyinen kuvitelma sen pysyvyydestä, iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen. Rikkauden kasautuminen harvojen käsiin on luonnollista ja yhteiskunnan tasa-arvoinen kehitys luonnotonta. Heillä jokainen on kirjaimellisesti oman onnensa seppä, amerikkalaisen unelman vanki.
 
USA näyttää katsovan koko sodanjälkeisen ajan, että sen taloudellista etupiiriä on koko maailma, jossa sen on valvottava kansallisia etujaan. Siksi se miehittää 135 maata sotilastukikohdillaan ja eliminoi politiikkaa, jonka se katsoo sosialismilla tai muuten uhkaavan sen etuja. Heidän käsityksenä mukaan rikkaiden (USA:ssa 1 % väestöstä) rikastuminen tuo hyvinvointia muillekin, kun kasvavien rikkauksien pöydiltä tippuu köyhille joitakin murusia. Siksi kaikki yhteiskunnallisesti sosiaalinen kehitys, joka hidastaa rikkauksien kasvua ja keskittymistä, on estettävä.
 
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto oli kummitus Yhdysvalloille. Mutta sen antama näyttö toisessa maailmansodassa teki siitä huomioonotettavan suurvallan. Se synnytti kylmät väreet, jotka värisyttivät jokaista superrikasta. Yhdysvalloissa sosialismin hajua kammotaan. Kaikesta, joka vähänkin haiskahti tai haiskahtaa sosialismille oli ja on siivottava pois, eliminoitava.
 
Yhdysvalloilla on Venäjän suhteen kaksi ongelmaa. Venäjällä on perintönä kansan kollektiivisena muistina sosiaalinen kehitys, joka ajan oloon saattaa olla uhka Yhdysvaltojen kansallisille eduille. Toisaalta Venäjällä on rajattomat mineraalirikkaudet, joiden omistus Yhdysvaltojen harvojen rikkaiden mielissä voitaisiin jakaa uudelleen. Näistä syistä Yhdysvallat haluavat demonisoida Venäjän ja saartaa sen omilla ja länsiliittoutuneiden valmiudessa olevilla asevoimilla.     
 
Tällä hetkellä on kuitenkin menossa lopullinen siivous, joka kohdistuu arabisosialismiin, jossa koko väestölle on taattu ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Niiden rahoittaminen vaatii eräiden pankkien ja öljytuotannon julkista omistusta. Yhdysvaltojen suurkapitalistien hengitystä vaikuttavat ne, jotka kuvittelevat itse omistavansa maansa luonnonvarat. Kaikki sosialismille haiskahtava ärsyttää sen sieraimia, salpaa hengitystä. Siksi niiden vaikutus on eliminoitava.
 
Toisaalta alusta alkaen Yhdysvaltoja ovat rakentaneet erilaiset revolverisankarit ja heitä aseistaneet asesepät. Nopeasti nuo kuoleman kauppiaat kasvoivat suurteollisuudeksi, jolle kotimainen reviiri kävi ahtaaksi joten markkinoita oli laajennettava. Tänä päivänä aseteollisuus sivutuotteineen lienee Yhdysvaltojen suurpääoman kannattavin sijoitus, tuottoisin lähde kotimaassa.
 
Akselivallat romahtivat Euroopassa toukokuussa 1945 ja toinen maailmansota päättyi, mutta USA jatkoi omaa päätymätöntä sotaansa.     
 
(1)   Japani elokuussa 1945. Okinawassa haudattiin elävänä 20 000 japanilaista sotilasta. 300 000 japanilaista siviiliä tapettiin atomipommeilla Hiroshimassa ja Nagasakissa. Myöhemmin menehtyneiden määrä ei tiedetä.
(2)   Korea1950–53 kriisi jatkuu. USA menetti 54 246 sotilasta. Henkilötappiot olivat yli 3 000 000 henkeä.
(3)   Vietnam 1964–75. Välittömiä uhreja oli 1 500 000. Kokonaismäärä ei tiedetä, USAn levittämään Agent Orange myrkkyyn menehtyneitä ja vammautuneina syntyneiden määrä on tuntematon mutta valtava ja vaikutus ulottuu tähän päivään saakka. Yhdysvaltalaisia kaatui 58 209, neuvostoliittolaisia vain16.
(4)   Afganistanin 1978- kriisi jatkuu. USA:n uusi taktiikka synnytti hirviön, jota synnyttäjä ei enää hallitse. Nopeasti Lähi-idän öljyvaltioiden rahalla ja USA:n aseilla syntyi 2 000 000 Mujahideen-taistelijan sissiarmeija. 1979–89 Neuvostoliitto, Afganistanin hallituksen kutsusta auttoi hallitusta ja menetti kaatuneina 14 453 sotilasta, Afganistanin oma armeija menetti 18 000 kaatunutta. Myöhemmin USA:n koalitio uhrien määrää lienee 60 000. Montako Mujahideen taistelijaa kaatui on epäselvää.
(5)   Jugoslavia 1999 sekasorto jatkuu. Jugoslaviaa on yritetty USA:n (CIA) johdolla hajottaa vuosikymmeniä kehitetyillä konflikteilla. Vuonna 1999 USA NATOn lipun alla aloitti Euroopassa ensimmäisen pommitukset toisen seurauksena vahva väestön kasvu pysähtyi vuonna 1990 ja kääntyi laskuun. Sen perusteella yksi vuonna 1991 ihmisiä menehtyi noin 350 000. USA:n 1999 aloittamien pommitusten seurauksena uhrien määrä kasvoi. Jos 1990 alkanut väestökato jatkui 10 vuotta menetys ylittää 3 500 000 henkeä.
(6)   Irak 2003–10 miehitys ja konfliktit jatkuvat. Sodan vuoksi syntyi ainakin 3 000 000 ihmisen pakolaisvirta. Sota vaati välittömästi 1 000 000 irakilaiset hengen. USA menetti kaatuneina 4 174 sotilasta.
(7)   Libya 1969–2011 sekasorto jatkuu. Hyökkäys Libyaan on ollut pitkään työn alla. Yhdysvallat on suunnitellut Libyan arabisosialismin kukistamista vuodesta 1969. CIA on jo 80-luvulla järjestänyt ja aseistanut vastarintaliikettä. 1986 USA tekin ilmaiskun, jossa se menetti yhden hävittäjän ja kaksi miestä. Libya menetti 19 hävittäjää ja 2 helikopteria. 2011 Libyassa (CIA johdolla?) kapinalliset, NATO ja Qatar tekivät vallankaappauksen.  Henkilötappioista ei ole tietoa, mutta pakolaisvirta Eurooppaan on merkittävä ja kaikkien nähtävissä.
(8)   Syyria 2011 sota jatkuu. Jo aiemmin USA yritti yhteistyössä al-Qaidan kanssa savustaa ulos presidentti Bashar al-Assadin. Kesäkuun 2016 alkuun sota on synnyttänyt vähintään 4,5 miljoona ihmisen pakolaisvirran. Lisäksi sota on vaatinut yhteensä 220 000 ihmisen hengen, joista puolet siviilejä, puolet sotilaita ja taistelijoita.
(9)   Ukraina 2014 kriisi jatkuu. Lännen ja länsimielisten organisoimat mielenosoitukset alkoivat 2013 loppupuolella. USA:n tukemaan vallankaappaus, jotka johti Yhdysvaltojen entinen varapresidentti Dick Cheney ryhmineen sekä CIA:n johtajan John Brennanin ryhmineen. Samaan aikaan Mustallamerellä osoitti tukeen USA:n sotalaivat. Kriisi synnytti 1 200 000 ihmisen pakolaisvirran, josta osa suuntautui Valko-Venäjälle ja miljoona Venäjälle. Kuolouhreista tieto puuttuu.
 
Venäjä. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Georgia teki 2008 hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan, josta Venäjä teki vastahyökkäyksen. Konflikti kesti viisi päivää. Afganistaniin ja Syyriaan Venäjä meni niiden hallitusten pyynnöstä ja avuksi. Ukrainassa Krimillä väestö on venäläistä. Muiden kansallisuuksien väestö on marginaalinen. Venäjällä on ollut Krimillä laivastotukikohta iät ja ajat. Ukrainan vallankaappauksen jälkeen näytti siltä, että USA olisi halunnut sen omaan käyttöönsä. Sen ja venäläisväestön turvaamiseksi ei tarvittu sotaa, kun Krimillä järjestettiin kansanäänestys, haluaako sen väestö pysyä Ukrainassa vai liittyä Venäjään.
 
Millä mittarilla tahansa mitaten, Venäjä ei ole osoittanut minkäänlaisia arvaamattomuuden merkkejä. Venäjän kansan kollektiivisessa muistissa on koetun sodan kauhut. Sellaista muistia ei ole amerikkalaisilla, kun Pohjois-Amerikan mantereella ei ole eurooppalaista sotakokemusta. Venäjä ei ole Ukrainan sisällissodan osapuoli, mutta rahalla ja propagandalla USA ja länsiliittoutuneet ovat.
 
Oma kieltään puhuu sotilasmenot, jotka (2012) olivat Venäjällä 91,0 miljardia dollaria, mutta USA:ssa, joka on suojassa kahden valtameren takana, ne olivat 7,5 kertaiset; 682,5 miljardia dollaria. Jos Yhdysvaltojen budjetti olisi samaa luokkaa kuin Venäjän, se olisi 198 mrd. dollaria. Silloin 480 miljardia dollaria, 1 530 dollaria asukasta kohti, voitaisiin käyttää esimerkiksi sosiaaliturvaan, terveyden- ja sairaanhoitoon.
 
Nyt kysymys kuuluu, kumpi näistä on sotaisempi, arvaamaton? Venäjäkö, jota ympäröivät vihamieliset maat, jotka eristävät sitä pakotteillaan vai USA, joka sijoittaa tukikohtiaan ja harjoittaa sotatoimia sen rajoilla – tuhansien kilometrien päässä omilta rajoiltaan? 
 
Kukaan ei tiedä mikä kulloinkin haiskahtaa USA:n nenässä vastenmieliseltä. Heille rikkauden, pääoman kasautuminen harvojen käsiin on luonnollista ja yhteiskunnallinen kehitys luonnotonta. Se saattaa uhata sen rikkaiden etuja, jotka ovat kansallisia etuja, kansallista turvallisuutta. Ja kuten näyttää kuvitellutkin uhat ovat eliminoitava tavalla tai toisella.
 
Kai Kontturi

27.6.16

Työn tuottavuus USA-Suomi


USA SUOMI JA TYÖN TUOTTAVUUS

Kansantaloustieteessä on vaikea löytää toista yksittäistä termiä, jota on niin paljon ja hartaasti väännetty, käännetty kuin työn tuottavuus. Siitä on seurannut johdonmukaisesti, että siitä ei ole yksimielisyytä eikä kansainvälistä konkreetista vertailua. Se puolestaan on luonut mahdollisuudet monenmoiselle viisastelulle ihan puhdasoppiseen väärentämiseen saakka.

Todellinen kansainvälinen kilpailutilanne selviää vasta, kun työn tuottavuudesta tehdään konkreettiset tilastot. Tilastot voitaisiin tehdä, sillä kaikissa OECD-maissa tilastoja manipuloidaan vähintään samoin kuin Suomessa, joka on siinä suhteessa perässäkulkija, matkija. Kun kaikki manipuloivat tilastojaan, ne voisivat sen vuoksi olla suhteellisen hyvin vertailukelpoisia. Siitä nähtäisiin miten (2015) Suomen tuottavuus 47,30 euroa tunnissa sijoittuisi. Kun dollari- tai euromääräisiä tilastoja ei ole, kaikki puheet työn tuottavuudesta ovat asiallisesti merkityksettömiä jopa mahdottomia.

Kapitalismin suurin ongelma on Yhdysvallat. Sen oletetaan olevan suurin ja kaunein, vaikka sen suurus on pelkkää propagandaa, sotilasmahdilla ja aseilla pullistelua. Yhdysvalloilla on suurta myös se, että 1 prosentti omistaa yhteiskunnassa määräävät pääomat. Tämä yksi prosentti on joukko, jonka tulot kasvavat, muiden tyytyessä olemattomaan, hämmästelemään tuloerojen kasvua. Yhdysvalloilla on myös suuri ongelma, kun väestöltä puuttuu meidän mittapuun mukainen terveyden- ja sairaanhoito sekä sosiaalinen turvaverkko.  

Kaikki Yhdysvaltojen ongelmat johtuvat sotilasmenoista ja 135 maassa olevista ulkomaisista sotilastukikohdista. Niiden vuoksi rahat eivät riitä kansan hyvinvointiin. Ruotsalainen rauhantutkimuslaitos Sipri totea 15.4.2013 raportissaan, että sotilasmenot USAssa oli 2188 dollaria, Venäjällä 636 dollaria, Suomella 250 dollaria ja Kiinalla 128 dollaria asukasta kohti.

Puolustus ja turvallisuus nielevät Yhdysvaltojen budjetista lähes neljänneksen. Siitä on seurannut Yhdysvaltojen velkaantuminen, jota pahentaa toinen ongelma. Sen tuotannosta 76,9 prosenttia on palveluita. Tavaratuotannon siis ainoan lisäarvoa tuotavan tuotannon osuus on enää vaivaiset 21,9 prosenttia. Siksi se haalii paitsi huikeita voittoja, mutta myös huikeat määrät velkaa muista maista.

Vuonna 2014 sen velka oli 18 556 miljardia dollaria. Se oli vuoden aikana kasvanut 1 511 miljardia dollaria. Todennäköiseen bkt:n verraten velkaa on 143 prosenttia ja hedoniseen siis viralliseen 109 prosenttia.  

Kaikesta huolimatta maailma alamaisesti kumartaa Yhdysvaltoja. Huhtikuussa 2010 Tilastokeskus julkaisi Tuottavuuskatsaus 2010. Siinä on osio otsikolla Bruttokansantuote työtuntia kohden. Otsikko on harhaanjohtava, sillä se on pelkkää prosenttileikkiä, jossa vuonna 2009 yllätys, yllätys Yhdysvallat on 100 prosenttia. Sen ylittää vain neljä maata. Suomen prosentti on 82. Tilasto on kuitenkin pelkkää satua.

Kuten sanottu Yhdysvaltojen hedoninen bkt järjestelmä aiheuttaa monenlaista tuskaa, joka koko ajan kasvaa. Vuonna 2009 todennäköinen bkt oli 12 539 miljardia dollaria, mutta hedonisen lisän jälkeen viralliseksi määräksi ilmoitetaan 14 326 miljardia dollaria. Työtunteja tehtiin 259,2 miljardia tuntia, josta tulee keskimääräiseksi työvuoden pituudeksi 1699,7 tuntia. Näin sen työntuottavuus oli todennäköisesti 48,38 ja hedonisesti 54,92 dollaria. 

Suomessa vastavana vuonna bkt oli 242,9 miljardia dollaria, töitä tehtiin 4107 miljoonaa tuntia, josta tulee 1533,6 tuntia henkeä kohti. Näin työn tuottavuus on 59,14 dollaria tunnissa. Se on 4,22 dollaria, 7,7 prosenttia Yhdysvaltojen hedonista, siis manipuloitua, työn tuotavuutta parempi.

Vuonna 2014 Yhdysvaltojen bkt oli EU:n (HS 20.4.15) mukaan tasan 12 700 miljardia ja Wikipedian 17 049 miljardia dollaria. Niiden perusteella työn tuottavuus oli 45,50 ja 59,91 dollaria tunnissa. Suomen työn tuottavuus 61,24 dollaria oli euron halpenemisesta huolimatta edelleen selvästi parempi.

Suomessa vuonna 2014 keskimääräinen työvuoden pituus oli 1585,8 ja Yhdysvalloissa 1775,4 tuntia. Molemmissa tapauksissa työvuoden pituutta lyhentää pätkätöiden ja työttömyyden rotaatio, työn ja työttömyyden jatkuva kierto. Sen sijaan Yhdysvaloissa säännönmukaiset talvi- ja kesälomat ovat tuntemattomia käsitteitä. Heillä työelämässä akkujen lataaminen on tuntematon käsite. Kun akut eivät ole täynnä, silloin työkin tehdään vajaalla teholla, se näkyy alhaisena työn tuottavuutena.

Kapitalismiin ja sen hallintojärjestelmään kuuluu määrätietoinen todellisuuden, tilastojen ja tulevaisuuden ennusteiden kaunisteleminen, vääntely ja käännetty sanalla sanoen väärentäminen. Siinä ajan oloon yhteiskuntarauha joutuu vaaraan, kun palkkatyöläiset oman kokemuksensa kautta huomaavat tulleensa petetyiksi.    

Kai Kontturi

21.6.16

Työllisyys heikkenee


SIPILÄN HALLITUSKAUDELLA TYÖLLISYYS HEIKKENEE

Kapitalismiin ja sen hallintojärjestelmään kuuluu määrätietoinen todellisuuden, tilastojen ja tulevaisuuden ennusteiden kaunisteleminen. Useimmat sanoisivat sitä väärentämiseksi. Hurjimpia yleisiä maailmalla ja meillä käytettyjä väärennöksiä ja salailua ovat bruttokansantuote (bkt), työn tuottavuus, työvoima, työllisyys ja työttömyys, sekä talous- ja väestöennusteet.

Luovan ja taiturimaisen tilastoinnin edelläkävijänä USA:ssa on otettu 1990-luvun alussa käyttöön bkt-tilastoinnissa ns. hedoninen järjestelmä. Viimeisimpien arvioiden mukaan sillä USA:n bkt näytti vuonna 2014 hedonisen lisän ansiosta peräti 31,7 prosenttia todennäköistä suuremalta.  

Meillä työvoima määritellään tarpeen mukaan aina todellisuutta pienemmäksi. Viimevuonna se oli virallisesti 15–64 vuotiaista 2,6 miljoonaa, 74,5 prosenttia. Todellisuudessa se on kuten Tanskassa 81 prosenttia eli yli 2,8 miljoonaa. Näitä 200 tuhatta pidetään vaikeasti työllistettävinä joten ne on kylmästi siirretty työvoiman ulkopuolelle. Siis, vaikeuksien edessä pitää antautua.

Vielä yksi konkreettinen esimerkki; 2000-luvun lopun väestöennusteiden mukaan vuonna 2040 jokaisen kaudella 1961–75 syntyneen pitää olla elossa ja maassa. Lisäksi 80 vuotta täyttäneiden määränkin pitäisi lähes kaksinkertaistua. Ennusteessa tilanne pahenee koko ajan. Vuonna 2070 se ylittää kaikki mielikuvituksen rajat.

Työn tuottavuus on yksi yritysten tärkeistä mittareista, ellei suorastaan tärkein. Saama pätee koko kansantalouteen. Helsingin Sanomat (HS) julkaisi 10.6.16 jutun otsikolla Työllisyysaste jää toivotusta. Jutun Fakta-laatikossa sanotaan, että ”työn tuottavuus lasketaan jakamalla bruttokansantuotteen määrä tehdyillä työtunneilla.”. Näinhän sen pitäisi mennä, mutta eipäs mene. Työn tuottavuus on ihan määrätietoisesti ehkä eniten sotkettu ja väärennetty termi. Saatua sotkua ja väärennöstä pahennetaan myös työtunteja työvoimatutkimuksella manipuloimalla.

Suomen Pankki (SP) antoi ennusteessaan todellisen tyrmäysiskun Sipilän hallituksen Kilpailukykysopimukselle. Sen mukaan hallituskauden loppuvuosina kasvu olisi 1,2 prosenttia joten vuonna 2019 bkt:n arvo olisi 198,4 mrd.e. SP ei näe maailmalla mitään sellaista kysyntää, joka synnyttäisi Suomelle oikeaa talouskasvua. Se lienee yleisempikin asiantuntijoiden ajatus.

Ollakseen tyystin munaamatta Sipilää ja hänen runnomaa tuotavuushyppyhaaveilla kyllästettyä kilpailukykysopimusta, SP on keksinyt oman uskomattoman selityksen työllisyyden kasvulle. SP sanoo, että kaikesta huolimatta 25 000 uutta työpaikka syntyy, ”koska työikäisen väestön supistuminen jatkuu.”.

Ajatus on vähintään kummallinen. Ensinnäkin sen vuoksi, että Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan ainakin vuoteen 2060 työikäistä väestöä on 100 000 enemmän (!) kuin vuonna 1990. Siis sinä vuonna, kun työtuntien määrä oli 10–12 prosenttia suurempi kuin nykyään. Toiseksi sen vuoksi, että työikäisen väestön väheneminen ei vaikuta mitenkään työllisyyteen. Jos se olisi tosi, vaikutus olisi tasan päinvastainen kulutuksen, ostovoiman supistumisen vuoksi.

Vuonna 2015 työn tuottavuus oli 47,30 euroa tunnissa. Että SP:n ennustamat noin 25 000 työpaikkaa syntyy, vuonna 2019 työn tuottavuuden pitää olla 49,97 euroon tunnissa. Neljässä vuodessa siinä olisi kasvua alle 1,0 prosentin vuodessa sillä edellytyksellä, että työtuntihuijaus pysyy nykyisellä tasolla. Jos työtunteja kuitenkin lisätään entiseen tapaan, työn tuottavuus laskee.

SP laskee, että päästäkseen hallituskaudella 110 000 uuden työpaikan tavoitteeseen, talouden pitää kasvaa keskimäärin 2,5 prosenttia vuodessa. Silloin vuonna 2019 työn tuottavuuden on oltava 50,87 euroa tunnissa. Siinä olisi kasvua keskimäärin 1,4 prosenttia vuodessa.

Mikäli kävisi niin, että SP keskimääräinen tuotannon kasvu 1,2 prosenttia ja hallituksen työn tuottavuuden kasvu 1,4 prosenttia toteutuisivat, silloin työ vähenee 19 323 työvuodella. Tätä mahdollisuutta voi pitää hyvinkin todennäköisenä, sillä työn tuottavuus on tärkein tekijä yritysten välisessä kilpailussa. Se on myös asia, jolle hallitus eikä mikään Kilpailukykysopimus voi mitään.

Kansantalouden virallisilla tilastonikkareilla ei ole kivaa, kun sen pitää luoda perusta, jolla säilytetään yhteiskuntarauha. Siksi sen on yhtäältä näytettävä mahdollisimman suuria työtuntien määriä, että työllisyys vaikuttaisi paremmalta ja samaan aikaan toisaalta mahdollisimman pieniä, että työn tuottavuuteen saataisiin tuottavuushyppy. Hallituksen tuskaa helpottaa se, että se ei ole luvannut kuin työpaikkoja siitä piittaamatta tehdäänkö niissä 2, 5, 10 vai 37,5 tuntia viikossa.

Kapitalistiseen järjestelmään kuuluu määrätietoinen todellisuuden, tilastojen ja tulevaisuuden ennusteiden kaunisteleminen. Työn tuottavuuden osalta todellisten työtuntien kerääminen lopetettiin lähes kaksikymmentä vuotta sitten ja siirryttiin työvoimatutkimukseen, joka nimensä mukaan on muka tutkimusta. Se on kuitenkin vain tutkimuksen kaapuun verhottua väärentämistä

Kai Kontturi

12.6.16

Kiky


Kilpailukykysopimus – siis mikä

Pääministeri Sipilän hallitus edellytti, että kilpailukykyä on parannettava merkittävästi talouskasvun ja viennin lisäämiseksi. Se vaatii työntuottavuuden parantamista, yksikkötyökustannusten supistamista, palkkojen jäädyttämistä, työajan pidentämistä ja työehtojen paikallista sopimista vain niin saadaan uusia työpaikkoja.

Ay-liike ei tunnu ymmärtävän, että kapitalismi on luokkayhteiskunta, jossa kapitalistit omistavat yhteiskunnassa määräävät osat pääomaista. Kapitalisti yksin suvereenisti päättää mihin hän rahansa sijoittaa. Pääoma on aina elotonta. Saadakseen siihen tuotannossa eloa hänen on palkattava monen sorttisia työläisiä. Mitä halvemmalla hän onnistuu työläiset palkkaamaan, sitä suuremman osan hän kahmaisee työnarvosta lisäarvona, voittona.

Ay-liike ymmärsi, että hallituksen vaatima kilpailukykysopimus heikentää palkansaajien palkka- ja työehtoja. Sen hyväksyminen olisi selän kääntämistä palkansaajille, jäsenistölle. Lopulta hallitus tarjosi syötiksi palkkaveron alennuksia. Ay-liike nielaisi syötin koukkuineen.

Vastuu yrityksiin sijoitettujen pääomien kilpailukyvystä, niiden talouskasvun lisäämisestä ja uusista työpaikoista ei ole ay-liikkeen. Vastuu on yksin omistajakapitalistien, jotka voivat siirrellä ja myös siirtelevät pääomiaan mielensä mukaan. Kun Suomea valmisteltiin EU:n, aloitettiin teollisuuden rakennemuutos. Yrityksiä ajautui konkurssiin, kannattavia lopetettiin muuten tai vietiin pois maasta.

Kansantaloustieteilijöiden ongelma, niin merkilliseltä kun se kuulostaakin, on se, että he eivät osaa laskea työn tuottavuutta. Se on salaisuus, joka on vain yritysten hallussa ja kullakin vain omansa, sillä se on yritysten välisen kilpailun tärkein tekijä. Kaikesta huolimatta työn tuottavuus saadaan, kun kokonaistuotanto jaetaan tehdyillä työtunneilla. Suurin ongelma tulee siitä, että kaikki kuvittelevat, että bkt on jotain, vaikka se on puolet Kansantalouden tilinpidon kokonaistuotannosta. 

Kaudella 2005–2014 kokonaistuotanto kasvoi 9,7 % ja työn tuottavuus 15,4 %. Sen vuoksi työn määrä väheni 4,9 %. Teollisuudessa tuotanto kasvoi 8,8 %, mutta työn tuottavuus 32,1 %. Sen seurauksena tehdyn työn määrä väheni 126,1 miljoonaa tuntia, 17,7 %. Näin yksin teollisuudessa palkka- ja sivukulut siis yksikkötyökustannukset supistuivat yhteensä 3,95 miljardia euroa.

Aina, kun työn tuottavuus kasvaa tuotantoa hitaammin työ lisääntyy, mutta kun työn tuottavuus kasvaa tuotantoa nopeammin työ vähenee. Kun tätä ei tiedetä, sopimukset tehdään silmät ummessa.

Lisäksi ay-liike sekaantui asioihin, jotka eivät sille kuulu ja tuli julkeasti petetyksi. Se ei halua nähdä, että palkkojen ja työehtojen huonontamisessa on käynnissä kansainvälinen kilpajuoksu. Joskus vauhti on kova, joskus hitaampi.

Hallituksen kilpailukykysopimus on jyrkässä ristiriidassa työllisyystavoitteiden kanssa, mutta hyvässä sovussa kapitalistien voitontavoittelun kanssa.

 
Kai Kontturi

2.6.16

Kilpailukyky


MAKSAT KILPAILUKYVYSTÄ – TURHAAN

Yritys, jolla ei ole omalla alallaan kilpailukykyä se ei pärjää markkinoilla ja kuihtuu pois elinkelvottomana. Sille mikään hallitus ei voi mitään. 

Meidän tavisten kannalta hallitukset toisensa perään ovat tehneet jo iät ja ajat niin väärää politiikkaa kuin kuvitella saattaa, mutta Sipilän hallitus on pohjanoteeraus. Pahoinvointi on jo käsin kosteltavaa. Sipilä lupaa satatuhatta uutta työpaikkaa. Niin ovat tehneet aikaisemmatkin hallitukset. Mutta työ vähenee, kurjuus ja kärsimykset lisääntyvät hallitusten lupauksista huolimatta.

Pääministeri Sipilän lempiaiheita on ollut tuottavuusloikka. Sipilä on jättänyt sanomatta, mitä hän sillä tarkoittaa. Hän luottaa siihen, että herrat tietävät, mutta kansa ei, että kyse on yritysten voittojen hyppäyksellistä kasvattamista. Sipilä puhuu työn tuottavuuden parantamisesta, se on työn vähentämisestä, jonka hän varmasti tietää. Keskeinen ongelma on, niin kummalliselta kuin se kuulostaa, että ei tiedetä mitä kansantaloudessa työn tuottavuus tarkoittaa.  

Syy on siinä, että loppupeleissä sillä ei ole yrityksille mitään merkitystä. Jokainen yritys tietää oman työn tuottavuutensa. Se riittää heille, mutta tieto kilpailijoitten työn tuottavuudesta on elämän ja kuoleman kysymys. Hallituksilla ei ole edes keinoja puuttua työn tuottavuuteen. Siksi kun poliitikot puhuvat tuottavuudesta, ne puhuvat aina yritysten voitoista, vain voitoista.
  

Kansantaloudessa työn tuottavuudella on suuri merkitys. Kun tuotannon ja työn tuottavuuden muutosvauhti tiedetään, silloin tiedetään myös työllisyyden kehityssuunta. 

Vuoden 2015 kokonaistuotannossa 358,4 miljardia euroa oli sekä kansantulo että varastojen uusinta. Jos nyt talous kasvaa on 1,0 prosentin ja 96,86 euron työn tuottavuus 1,3 prosenttia, niin työn tarve vähenee 0,3 prosenttia 11 miljoonaa tuntia, 6 500 työvuotta ja työttömyys lisääntyisi. Siinä tapauksessa, että työn tuottavuus kasvaa vain 0,8 prosenttia se olisi 0,2 prosenttia tuotannon kasvua hitaampi joten samaan tuotantoon tarvitaan lisää työtä 7,3 miljoonaa tuntia, 4 500 työvuotta ja työttömyys vähenisi.

Tässä yhtälössä (kokonaistuotantotuotanto – työntuottavuus – työtunnit) kaikki osat korreloivat, kun yksi muuttuu, muuttuvat kaksi muutakin. Yhtälö on yksinkertainen. Sen Marx todisti jo 160 vuotta sitten, mutta siitä huolimatta se on edelleen kansantalousmiehille täyttä hepreaa.

Joten kun kilpailukykysopimuksessa hallitus vaatii työn tuottavuutta ylös, se vaatii vähentämään työvoimaa. Se on yrityksille puhdasta voittoa. Sipilä vaatii myös yleistä tuottavuuden parantamista työvoimakustannuksia ja työehtoja huonontamalla. Sekin tuo yrityksille puhdasta voittoa. Sipillä on ketunhäntä kainalossa.

 
Hallitus varmasti tietää, että pienellä joukolla (9 % tulonsaajista) on rahaa ja tuloja, joilla voitaisiin hoitaa kaikki vajeet eikä se aiheuttaisi kenellekään kärsimyksiä eikä pahoinvointia. Nostamalla yli 55 000 euroa tuloa saaneiden (2014) tuloveroaste 31,2 prosentista 51,3 prosenttiin se toisi lisää verotuloja 7,8 miljardia euroa. Muutoksen jälkeen näiden nettotulo olisi alimmillaan 3 364 ja ylin 11 280 euroa kuukaudessa.  

Aikana, jolloin Suomea rakennettiin, yritysten veroaste oli 50 prosenttia. Kun omaa tavaratuotantoa alettiin 90-luvun alussa ajamaan alas, vero alennettiin hiljalleen 20 prosenttiin. Aina alennusten perusteluissa on vaahdottu sen myönteisistä dynaamisista vaikutuksista, vaikka jo ennakkoon jokaisen piti tietää, ettei homma niin toimi. Nyt se tiedetään konkreettisesti. Perustelut ovat aina olleet puhdasta pötyä. Suomen talous ei ole koskaan voinut niin huonosti kuin nyt, kun yritysvero on täysin olematon. Nostamalla yritysten veroaste takaisin 50 prosenttiin, yhteiskunta saisi lisää verotuloja 11,6 miljardia euroa. Nyt tämä ruokottoman suuri määrä euroja valuu yksityisten koti- ja ulkomaisten kapitalistien taskuihin.
             

Sotessa on ryhdytty suunnittelemaan sairaaloiden ja muidenkin laitosten yhtiöittämisestä. Siihen on haudattu vähintään kaksi jättikokoista koiraa. Ensimmäinen on demokratiavaje, toinen kiinteistöt. Demokratiavaje syntyy, kun yhä harvempi päättää mikä sinulle kuuluu ja mikä ei, sillä yleensä toimitusjohtajalla – siis yhdellä henkilöllä – on muita suurempi päätösvalta. Jos ja kun tässä seurataan yksityisiä yrityksiä, tilanne muuttuu hyvinkin pian sietämättömäksi.

Jos verovaroilla jo maksetut kiinteistöt siirretään perustettaville yhtiöille uushankintahintaan, tulee vuokrista niin korkeat, että kustannukset karkaavat käsistä. Niin tapahtui, kun kuntien kirjanpito muutettiin yritysten kanssa vertailukelpoisiksi. Sairaalat, terveysasemat, koulut jne. ovat maksaneet vuokraa itselleen, yleensä rakennusvirastolle.

Ilman valtion kirjanpitolautakunnan tämänlaatuisia ohjeita kuntien palvelut olisivat olleet yksityisiin verraten ylivoimaisesti kannattavampia. Mutta määräyksillään valtio tuki mm. yksityisiä lääkärikeskuksia, terveystaloja, jotka ovat paisuneet kuin pullataikinat.
 

Hallitukset toisensa perään ovat tehneet kansan kannalta väärää politiikkaa. Se on ollut mahdollista, kun vasenlaita vuotaa. Siellä yhä useampi kuvittelee kuuluvansa keskiluokkaan. Mutta jos puhutaan Sinun työehdoistasi kuulut, halusit tai ei, työväenluokkaan koulutuksesta ja ammatista riippumatta.

Miljoonan jäsenen SAK se on voima, jolla voi parantaa työläisten palkkoja ja työehtoja, mutta nyt sen johtajat ovat muuttuneet lampaiksi ja tekevät kaiken päinvastoin – yritysten mieliksi! He eivät halua ymmärtää, että kapitalisti, joka ei itse pysty huolehtiman kilpailukyvystään on elinkelvoton ja hiipuu pois. Se on armoton kapitalismin laki. Sille yksikään hallitus ei voi mitään joten maksat kilpailukyvystä turhaan.

Kai Kontturi