Työllisyys heikkenee

SIPILÄN HALLITUSKAUDELLA TYÖLLISYYS HEIKKENEE

Kapitalismiin ja sen hallintojärjestelmään kuuluu määrätietoinen todellisuuden, tilastojen ja tulevaisuuden ennusteiden kaunisteleminen. Useimmat sanoisivat sitä väärentämiseksi. Hurjimpia yleisiä maailmalla ja meillä käytettyjä väärennöksiä ja salailua ovat bruttokansantuote (bkt), työn tuottavuus, työvoima, työllisyys ja työttömyys, sekä talous- ja väestöennusteet.

Luovan ja taiturimaisen tilastoinnin edelläkävijänä USA:ssa on otettu 1990-luvun alussa käyttöön bkt-tilastoinnissa ns. hedoninen järjestelmä. Viimeisimpien arvioiden mukaan sillä USA:n bkt näytti vuonna 2014 hedonisen lisän ansiosta peräti 31,7 prosenttia todennäköistä suuremalta.  

Meillä työvoima määritellään tarpeen mukaan aina todellisuutta pienemmäksi. Viimevuonna se oli virallisesti 15–64 vuotiaista 2,6 miljoonaa, 74,5 prosenttia. Todellisuudessa se on kuten Tanskassa 81 prosenttia eli yli 2,8 miljoonaa. Näitä 200 tuhatta pidetään vaikeasti työllistettävinä joten ne on kylmästi siirretty työvoiman ulkopuolelle. Siis, vaikeuksien edessä pitää antautua.

Vielä yksi konkreettinen esimerkki; 2000-luvun lopun väestöennusteiden mukaan vuonna 2040 jokaisen kaudella 1961–75 syntyneen pitää olla elossa ja maassa. Lisäksi 80 vuotta täyttäneiden määränkin pitäisi lähes kaksinkertaistua. Ennusteessa tilanne pahenee koko ajan. Vuonna 2070 se ylittää kaikki mielikuvituksen rajat.

Työn tuottavuus on yksi yritysten tärkeistä mittareista, ellei suorastaan tärkein. Saama pätee koko kansantalouteen. Helsingin Sanomat (HS) julkaisi 10.6.16 jutun otsikolla Työllisyysaste jää toivotusta. Jutun Fakta-laatikossa sanotaan, että ”työn tuottavuus lasketaan jakamalla bruttokansantuotteen määrä tehdyillä työtunneilla.”. Näinhän sen pitäisi mennä, mutta eipäs mene. Työn tuottavuus on ihan määrätietoisesti ehkä eniten sotkettu ja väärennetty termi. Saatua sotkua ja väärennöstä pahennetaan myös työtunteja työvoimatutkimuksella manipuloimalla.

Suomen Pankki (SP) antoi ennusteessaan todellisen tyrmäysiskun Sipilän hallituksen Kilpailukykysopimukselle. Sen mukaan hallituskauden loppuvuosina kasvu olisi 1,2 prosenttia joten vuonna 2019 bkt:n arvo olisi 198,4 mrd.e. SP ei näe maailmalla mitään sellaista kysyntää, joka synnyttäisi Suomelle oikeaa talouskasvua. Se lienee yleisempikin asiantuntijoiden ajatus.

Ollakseen tyystin munaamatta Sipilää ja hänen runnomaa tuotavuushyppyhaaveilla kyllästettyä kilpailukykysopimusta, SP on keksinyt oman uskomattoman selityksen työllisyyden kasvulle. SP sanoo, että kaikesta huolimatta 25 000 uutta työpaikka syntyy, ”koska työikäisen väestön supistuminen jatkuu.”.

Ajatus on vähintään kummallinen. Ensinnäkin sen vuoksi, että Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan ainakin vuoteen 2060 työikäistä väestöä on 100 000 enemmän (!) kuin vuonna 1990. Siis sinä vuonna, kun työtuntien määrä oli 10–12 prosenttia suurempi kuin nykyään. Toiseksi sen vuoksi, että työikäisen väestön väheneminen ei vaikuta mitenkään työllisyyteen. Jos se olisi tosi, vaikutus olisi tasan päinvastainen kulutuksen, ostovoiman supistumisen vuoksi.

Vuonna 2015 työn tuottavuus oli 47,30 euroa tunnissa. Että SP:n ennustamat noin 25 000 työpaikkaa syntyy, vuonna 2019 työn tuottavuuden pitää olla 49,97 euroon tunnissa. Neljässä vuodessa siinä olisi kasvua alle 1,0 prosentin vuodessa sillä edellytyksellä, että työtuntihuijaus pysyy nykyisellä tasolla. Jos työtunteja kuitenkin lisätään entiseen tapaan, työn tuottavuus laskee.

SP laskee, että päästäkseen hallituskaudella 110 000 uuden työpaikan tavoitteeseen, talouden pitää kasvaa keskimäärin 2,5 prosenttia vuodessa. Silloin vuonna 2019 työn tuottavuuden on oltava 50,87 euroa tunnissa. Siinä olisi kasvua keskimäärin 1,4 prosenttia vuodessa.

Mikäli kävisi niin, että SP keskimääräinen tuotannon kasvu 1,2 prosenttia ja hallituksen työn tuottavuuden kasvu 1,4 prosenttia toteutuisivat, silloin työ vähenee 19 323 työvuodella. Tätä mahdollisuutta voi pitää hyvinkin todennäköisenä, sillä työn tuottavuus on tärkein tekijä yritysten välisessä kilpailussa. Se on myös asia, jolle hallitus eikä mikään Kilpailukykysopimus voi mitään.

Kansantalouden virallisilla tilastonikkareilla ei ole kivaa, kun sen pitää luoda perusta, jolla säilytetään yhteiskuntarauha. Siksi sen on yhtäältä näytettävä mahdollisimman suuria työtuntien määriä, että työllisyys vaikuttaisi paremmalta ja samaan aikaan toisaalta mahdollisimman pieniä, että työn tuottavuuteen saataisiin tuottavuushyppy. Hallituksen tuskaa helpottaa se, että se ei ole luvannut kuin työpaikkoja siitä piittaamatta tehdäänkö niissä 2, 5, 10 vai 37,5 tuntia viikossa.

Kapitalistiseen järjestelmään kuuluu määrätietoinen todellisuuden, tilastojen ja tulevaisuuden ennusteiden kaunisteleminen. Työn tuottavuuden osalta todellisten työtuntien kerääminen lopetettiin lähes kaksikymmentä vuotta sitten ja siirryttiin työvoimatutkimukseen, joka nimensä mukaan on muka tutkimusta. Se on kuitenkin vain tutkimuksen kaapuun verhottua väärentämistä

Kai Kontturi