Voitoissa
on hurja kasvu – entä sitten?
Mauno Koiviston presidenttikaudella
aloitettiin hurjat yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutokset. Tärkein oli
ylätason päätös liittää Suomi Euroopan Unioniin. EU:n ennakkoehtoihin kuului
pääomien, tavaroiden, palvelusten ja ihmisten vapaa liikkuvuus yli rajojen.
Ennakkoehdot olivat siis ennen muuta taloudellisia. EU:n liittymis-sopimus sisälsi
paljon muutakin. Ylin lainsäädäntö-, budjetti- ja tuomiovalta siirrettiin
EU:lle ja oli luovuttava omasta rahasta. Liittyminen ilman ehtoja merkitsi itsemääräämisoikeuden loppua ja
itsenäisyyden päättymistä. Näin Suomi ehti olla itsenäinen vain 78 vuotta.
Itsenäisyyden aikana ulkomaankauppaa
käytiin omilla ehdoilla. Suomalaista tavaraa vietiin sinne missä sitä haluttiin
ostaa ja ulkomailta ostettiin vain se mitä itse ei voitu tehdä. EU:n ennakko-
ja jäsenyyden ehdot muutti kaiken. Pääomien vapaa liikkumisen ensimmäinen
vaikutus oli, että pankit ottivat valtavat määrät ulkomaista lainaa. Siitä
tarjottiin edelleen lainaksi kaikille halullisille ja haluttomillekin. Näin
pk-yrityksillä oli yllin kyllin käyttörahaa, mutta sitä oli myös tavallisilla
ihmisillä, jotka halusivat mm. vaihtaa vanhan asunnon uuteen.
Tässä vaiheessa, 90-luvun alussa,
toteutettiin tavaroiden ja palvelusten vapaa liikkuminen. Sen seurauksena
ulkomaisten suuryritysten ylijäämävarastoja tuotiin maahan niin halvalla, että
kotimaan kolmekymmentätuhatta yritystä meni konkurssiin ja kaksikymmentätuhatta
lopetettiin muuten. Tästä syntyivät valtavat pankkikriisi ja työttömyys.
Pankkikriisi on jotenkin saatu hoidettua, mutta työtunteja tehdään edelleen
vähemmän kuin 1989.
Tavaroiden ja palvelusten vapaa
liikkuminen merkitsi, että EU:n sisämarkkinoilta poistui maiden väliset tullit.
Se merkitsi yhtäältä suomalaisten (erikoisosaamisen) tuotteiden sekä
kilpailukyvyn että voittojen nopeaa kasvua. Sen todellinen vaikutus näkyy vain
yritysten voitoissa, mutta vaikutus kansantalouden tulokseen jää piiloon. Syyn
on siinä, että kansantaloudesta ei tehdä tuloslaskelmaa, tehdään vain eräiden
toisistaan riippumattomien tilastojen kokoelma, bruttokansantuote. Sen osat
eivät korreloi ja kaiken lisäksi siitä puuttuu pitkästi yli puolet (vuoden)
kokonaistuotannosta.
Bruttokansantuote perustuu Adam
Smithin kolmesataa vuotta vanhaan teoriaan, jonka voi lyhyesti kuvata niin,
että tuotannon muodostavat palkat ja voitto. Sata vuotta sen jälkeen Karl Marx
tuli toiseen tulokseen, jonka mukaan tuotanto muodostuukin sijoitetusta
pääomasta, palkoista ja voitosta. Tämä ei ole kelvannut sijoittajille
(kapitalisteille), vaikka yhteiskunnallisesti se olisi hyödyllisempi
vaihtoehto. Syy tähän on yksinkertaisen selvä. Jokaisella kapitalistilla on oma
tarkka kirjanpitonsa, jossa ovat Marxin kolme elementtiä ja se riittää heille,
mutta kansantalouden bruttokansantuote antaa mahdollisuuden tuloksen poliittisesti
tarkoituksenmukaiseen manipulointiin.
Marx löysi kapitalistisen
kansantalouden tutkimuksissa kaksi keskeistä talouden lakia, jotka toteutuvat
ihmisten tahdosta riippumatta. Kapitalistisen kansantalouden perustana toimii arvolaki. Sen ydin on siinä,
että jokainen tavara, joka hyödyttää jonkin ihmisen tarpeen riippumatta siitä
synnyttikö tuon tarpeen vatsa tai mielikuvitus, on ihmisen työn tulosta työnarvo. Joten jos tavarasta,
vaikkapa jostain rakennuksesta, poistetaan kaikki siihen käytetty työ, jäljelle
jää vain aineet sellaisina kuin ne tavataan koskemattomina luonnossa.
Kapitalismissa myös työvoima on muutettu tavaraksi, jota työläiset myyvät ja
työantajat ostavat. Tuotannossa työvoiman arvo jakaantuu palkkaan ja lisäarvoon. Palkan ja lisäarvon suhdetta
sanotaan lisäarvon suhdeluvuksi. Palkkatyöläisten
kannalta on ensiarvoista se, kuinka työn, työvoimanarvo jaetaan.
Tuntematon lisäarvo saadaan, kun
kokonaistuotannosta (2012 = 384,0 mrd.e) vähennetään nettopalkat ja voitot sekä
verot ja sotumaksut (173,5) jäännös on varastojen arvo (210,5), jota Marx
nimittää liikkuvaksi pääomaksi. Sen koosta näkee, että se on vaihtunut,
tuotettu lähes kaksi (1,8) kertaa. Sitä sanotaan pääoman kiertonopeudeksi.
Siten siinä on ilmaista työtä (vaihtelevaa pääomaa) yhtä paljon (21,1 %) kuin
kokonaistuotannossa. Poistamalla se (44,3) vaihtelevasta pääomasta, loppu (166,2)on
kapitalistien ikiomaa (pysyvää pääomaa) sijoitettua rahaa. Kun
kokonaistuotannosta vähennetään pysyvä pääoma, jäännös on työn arvo (217,8).
Sitä sanotaan kansantuloksi, joka siis jakaantuu tunnettuun palkkasummaan
(80,9) ja ennen tuntemattomaan lisäarvoon (136,9). Lisäarvo sisältää varastojen ja
tuotantovälineiden, kiinteän pääoman, käytön ja kulumisen korvaamisen sekä
niiden lisäyksen tai vähenemisen. Tuloslaskelman menopuoli syntyy, kun kokonaistuotannosta vähennetään varastot (liikkuva pääoma), kulut, vienti miinus tuonti. Jäännös on kiinteän pääoman muodostus, joka on muuta uutta omaisuuta kuin tuotannon välineitä.
Marx löysi myös kapitalistien toimia
ohjaavan voiton suhdeluvun
laskutendenssin lain. Kapitalistit toimivat yleensä itsenäisesti oman
päänsä mukaan ja toisistaan välittämättä ja tietämättä. Jokainen kapitalisti
itse tykönään pyrkii kaikin keinoin salaamaan muilta toimensa, tapansa käyttää
omistamiaan tai hallussaan olevia pääomia voittaakseen heidät kilpailussa
tavaramarkkinoilla. He eivät siis tiedä toistensa ideoista, keksinnöistä eikä
juuri muustakaan eikä pääomasijoituksista tuotannon välineisiin ja
tavaravarastoihin. Tavaravarastot ovat tuottajien, kaupan ja kuluttajien
halussa ja mm. velkana myyjille.
Kansantalouden tuotantoon sijoitettu
pääoma selviää, kun kaikki tuotantovälineet ja tavaravarastoissa oleva pysyvä
pääoma lasketaan yhteen. Aiemmin selvitimme lisäarvon määrän. Kun lisäarvoa
verrataan sijoitettuun pääomaan, saadaan voitto suhteessa sijoitettuun
pääomaan, se on siis voiton suhdeluku. Esimerkiksi viimevuonna sijoitetun pääoman
(571,2 mrd.e) ja lisäarvon (136,9 mrd.e) suhde oli 24,0 prosenttia, joka on
voiton suhdeluku.
Kuten tiedetään, palkat ja lisäarvo
joutuvat vielä uudelleenjakoon, jossa selviää lisäarvon sisältö kuten
sotumaksut, pääoma, voitot ja mm. työn arvon ylittävät jättipalkat. Viimevuonna
työarvo oli todellisten työtuntien perusteella (työn tuottavuus 104,00 euroa
miinus pysyvä pääoma 45,01 euroa) 58,99 euro tunnissa. Sitä suuremmat palkat
eivät luoneet uutta arvoa, joten ne olivat palkkoina maksettua voittoa. Siksi ne
on siirrettävä palkoista lisäarvoon. Nyt palkkasumma on pienempi ja lisäarvo suurempi
(66,9 - 150,9 mrd.e) ja voiton suhdeluku 26,4 prosenttia.
Vuonna 1985 voiton suhdeluku oli 15,8
prosenttia, mutta sen jälkeen alkanut talouspolitiikan jyrkkä muutos ja
häämöttävä vapaakauppa, jota kapitalisti ovat tavoitelleet yli kaksisataa
vuotta, nostivat voiton jo vuonna 1990 komeaan 17,9 prosenttiin. Mutta kun
vapaakauppa alkoi todella teolla vaikuttaa, voiton suhdeluku kasvoi vuoden 2001
hurjaan 27,4 prosenttiin. Ennen vapaakaupan aikaa voiton suhdeluku liikkui 15
prosentin molemmin puolin. Uusissa oloissa se saavutti korkeamman tason. Vuoden
2001 jälkeen suhdeluku laski. Mutta kuuden vuoden kuluttua tuli uusi ennätys
28,6 prosenttia. Viimevuonna se oli jälleen alempi, 26,4 prosenttia.
Vapaakaupan aikana Suomessa on menetty
valtava määrä tuotantopotentiaalia, aineksia, osaamista ja tekemistä. Sen näkyy
myös pääoma rakenteen muutoksena. Vuodesta 1990 tuotantovälineet lisääntyivät
52,6 prosenttia, keskimäärin 2,4 prosenttia vuodessa. Sen sijaan
tavaravarastoissa oleva pysyvä pääoma on kasvanut 168,5 prosenttia, 7,7
prosenttia vuodessa, kun kotimarkkinatuotantoa on syrjäytetty tuonnilla.
Ensivaiheessa lisäarvon suhdeluku on
169,2 prosenttia, mutta uusjaon jälkeen se on 225,6 prosenttia. Loppujaossa ovat palkat,
sosiaalimenot, julkinen talous ja yksityiset kapitalistit. Sen jälkeen työläisten
nettopalkkoihin verraten kapitalistien nettovoitto on 2,2 kertainen. Kapitalistien nettovoitto oli 45,6 miljardia euroa nettopalkkoja suurempi ja vastaa 1,6 miljoonan palkansaajan keskimääräistä vuoden bruttopalkkaa.
Marxin löytämä voiton suhdeluvun
laskutendenssin laki toimii, mutta nyt vapaakaupan oloissa aiempaa koreammalla
tasolla. Maailman kaupassa ja voiton suhdeluvussa tapahtui hyppäyksellinen
muutos, josta seurasi voiton laadullinen ja määrällinen muutos. Maailman
suurkapitalistit ovat aina tavoitelleet omaan haltuunsa tai ehdottomaan
määräysvaltaansa kaikki mahdolliset pääomat. Pääomien keskittyminen harvoille merkitsee
tuotannon keskittymistä, monopolisoitumista. Se synnyttää suurenevan suhteellisen
liikaväestön, työvoimareservin. Suuri työvoimareservi, korkea työttömyys,
mahdollistaa palkkojen jatkuvan polkemisen ja monopolien enimmäisvoittojen
hankkimisen.
Kai Kontturi
Lähteet:
Karl Marx, Pääoma
Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito
Verohallitus, Maksuunpanotilastot