Voitto

Voitoissa on hurja kasvu – entä sitten? 

 

Mauno Koiviston presidenttikaudella aloitettiin hurjat yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutokset. Tärkein oli ylätason päätös liittää Suomi Euroopan Unioniin. EU:n ennakkoehtoihin kuului pääomien, tavaroiden, palvelusten ja ihmisten vapaa liikkuvuus yli rajojen. Ennakkoehdot olivat siis ennen muuta taloudellisia. EU:n liittymis-sopimus sisälsi paljon muutakin. Ylin lainsäädäntö-, budjetti- ja tuomiovalta siirrettiin EU:lle ja oli luovuttava omasta rahasta. Liittyminen ilman ehtoja merkitsi itsemääräämisoikeuden loppua ja itsenäisyyden päättymistä. Näin Suomi ehti olla itsenäinen vain 78 vuotta.

 

Itsenäisyyden aikana ulkomaankauppaa käytiin omilla ehdoilla. Suomalaista tavaraa vietiin sinne missä sitä haluttiin ostaa ja ulkomailta ostettiin vain se mitä itse ei voitu tehdä. EU:n ennakko- ja jäsenyyden ehdot muutti kaiken. Pääomien vapaa liikkumisen ensimmäinen vaikutus oli, että pankit ottivat valtavat määrät ulkomaista lainaa. Siitä tarjottiin edelleen lainaksi kaikille halullisille ja haluttomillekin. Näin pk-yrityksillä oli yllin kyllin käyttörahaa, mutta sitä oli myös tavallisilla ihmisillä, jotka halusivat mm. vaihtaa vanhan asunnon uuteen.

 

Tässä vaiheessa, 90-luvun alussa, toteutettiin tavaroiden ja palvelusten vapaa liikkuminen. Sen seurauksena ulkomaisten suuryritysten ylijäämävarastoja tuotiin maahan niin halvalla, että kotimaan kolmekymmentätuhatta yritystä meni konkurssiin ja kaksikymmentätuhatta lopetettiin muuten. Tästä syntyivät valtavat pankkikriisi ja työttömyys. Pankkikriisi on jotenkin saatu hoidettua, mutta työtunteja tehdään edelleen vähemmän kuin 1989.

 

Tavaroiden ja palvelusten vapaa liikkuminen merkitsi, että EU:n sisämarkkinoilta poistui maiden väliset tullit. Se merkitsi yhtäältä suomalaisten (erikoisosaamisen) tuotteiden sekä kilpailukyvyn että voittojen nopeaa kasvua. Sen todellinen vaikutus näkyy vain yritysten voitoissa, mutta vaikutus kansantalouden tulokseen jää piiloon. Syyn on siinä, että kansantaloudesta ei tehdä tuloslaskelmaa, tehdään vain eräiden toisistaan riippumattomien tilastojen kokoelma, bruttokansantuote. Sen osat eivät korreloi ja kaiken lisäksi siitä puuttuu pitkästi yli puolet (vuoden) kokonaistuotannosta.

 

Bruttokansantuote perustuu Adam Smithin kolmesataa vuotta vanhaan teoriaan, jonka voi lyhyesti kuvata niin, että tuotannon muodostavat palkat ja voitto. Sata vuotta sen jälkeen Karl Marx tuli toiseen tulokseen, jonka mukaan tuotanto muodostuukin sijoitetusta pääomasta, palkoista ja voitosta. Tämä ei ole kelvannut sijoittajille (kapitalisteille), vaikka yhteiskunnallisesti se olisi hyödyllisempi vaihtoehto. Syy tähän on yksinkertaisen selvä. Jokaisella kapitalistilla on oma tarkka kirjanpitonsa, jossa ovat Marxin kolme elementtiä ja se riittää heille, mutta kansantalouden bruttokansantuote antaa mahdollisuuden tuloksen poliittisesti tarkoituksenmukaiseen manipulointiin.

 

Marx löysi kapitalistisen kansantalouden tutkimuksissa kaksi keskeistä talouden lakia, jotka toteutuvat ihmisten tahdosta riippumatta. Kapitalistisen kansantalouden perustana toimii arvolaki. Sen ydin on siinä, että jokainen tavara, joka hyödyttää jonkin ihmisen tarpeen riippumatta siitä synnyttikö tuon tarpeen vatsa tai mielikuvitus, on ihmisen työn tulosta työnarvo. Joten jos tavarasta, vaikkapa jostain rakennuksesta, poistetaan kaikki siihen käytetty työ, jäljelle jää vain aineet sellaisina kuin ne tavataan koskemattomina luonnossa. Kapitalismissa myös työvoima on muutettu tavaraksi, jota työläiset myyvät ja työantajat ostavat. Tuotannossa työvoiman arvo jakaantuu palkkaan ja lisäarvoon. Palkan ja lisäarvon suhdetta sanotaan lisäarvon suhdeluvuksi.  Palkkatyöläisten kannalta on ensiarvoista se, kuinka työn, työvoimanarvo jaetaan.

 

Tuntematon lisäarvo saadaan, kun kokonaistuotannosta (2012 = 384,0 mrd.e) vähennetään nettopalkat ja voitot sekä verot ja sotumaksut (173,5) jäännös on varastojen arvo (210,5), jota Marx nimittää liikkuvaksi pääomaksi. Sen koosta näkee, että se on vaihtunut, tuotettu lähes kaksi (1,8) kertaa. Sitä sanotaan pääoman kiertonopeudeksi. Siten siinä on ilmaista työtä (vaihtelevaa pääomaa) yhtä paljon (21,1 %) kuin kokonaistuotannossa. Poistamalla se (44,3) vaihtelevasta pääomasta, loppu (166,2)on kapitalistien ikiomaa (pysyvää pääomaa) sijoitettua rahaa. Kun kokonaistuotannosta vähennetään pysyvä pääoma, jäännös on työn arvo (217,8). Sitä sanotaan kansantuloksi, joka siis jakaantuu tunnettuun palkkasummaan (80,9) ja ennen tuntemattomaan lisäarvoon (136,9).  Lisäarvo sisältää varastojen ja tuotantovälineiden, kiinteän pääoman, käytön ja kulumisen korvaamisen sekä niiden lisäyksen tai vähenemisen. Tuloslaskelman menopuoli syntyy, kun kokonaistuotannosta vähennetään varastot (liikkuva pääoma), kulut, vienti miinus tuonti. Jäännös on kiinteän pääoman muodostus, joka on muuta uutta omaisuuta kuin tuotannon välineitä.

 

Marx löysi myös kapitalistien toimia ohjaavan voiton suhdeluvun laskutendenssin lain. Kapitalistit toimivat yleensä itsenäisesti oman päänsä mukaan ja toisistaan välittämättä ja tietämättä. Jokainen kapitalisti itse tykönään pyrkii kaikin keinoin salaamaan muilta toimensa, tapansa käyttää omistamiaan tai hallussaan olevia pääomia voittaakseen heidät kilpailussa tavaramarkkinoilla. He eivät siis tiedä toistensa ideoista, keksinnöistä eikä juuri muustakaan eikä pääomasijoituksista tuotannon välineisiin ja tavaravarastoihin. Tavaravarastot ovat tuottajien, kaupan ja kuluttajien halussa ja mm. velkana myyjille.

 

Kansantalouden tuotantoon sijoitettu pääoma selviää, kun kaikki tuotantovälineet ja tavaravarastoissa oleva pysyvä pääoma lasketaan yhteen. Aiemmin selvitimme lisäarvon määrän. Kun lisäarvoa verrataan sijoitettuun pääomaan, saadaan voitto suhteessa sijoitettuun pääomaan, se on siis voiton suhdeluku.  Esimerkiksi viimevuonna sijoitetun pääoman (571,2 mrd.e) ja lisäarvon (136,9 mrd.e) suhde oli 24,0 prosenttia, joka on voiton suhdeluku.

 

Kuten tiedetään, palkat ja lisäarvo joutuvat vielä uudelleenjakoon, jossa selviää lisäarvon sisältö kuten sotumaksut, pääoma, voitot ja mm. työn arvon ylittävät jättipalkat. Viimevuonna työarvo oli todellisten työtuntien perusteella (työn tuottavuus 104,00 euroa miinus pysyvä pääoma 45,01 euroa) 58,99 euro tunnissa. Sitä suuremmat palkat eivät luoneet uutta arvoa, joten ne olivat palkkoina maksettua voittoa. Siksi ne on siirrettävä palkoista lisäarvoon. Nyt palkkasumma on pienempi ja lisäarvo suurempi (66,9 - 150,9 mrd.e) ja voiton suhdeluku 26,4 prosenttia.

 

Vuonna 1985 voiton suhdeluku oli 15,8 prosenttia, mutta sen jälkeen alkanut talouspolitiikan jyrkkä muutos ja häämöttävä vapaakauppa, jota kapitalisti ovat tavoitelleet yli kaksisataa vuotta, nostivat voiton jo vuonna 1990 komeaan 17,9 prosenttiin. Mutta kun vapaakauppa alkoi todella teolla vaikuttaa, voiton suhdeluku kasvoi vuoden 2001 hurjaan 27,4 prosenttiin. Ennen vapaakaupan aikaa voiton suhdeluku liikkui 15 prosentin molemmin puolin. Uusissa oloissa se saavutti korkeamman tason. Vuoden 2001 jälkeen suhdeluku laski. Mutta kuuden vuoden kuluttua tuli uusi ennätys 28,6 prosenttia. Viimevuonna se oli jälleen alempi, 26,4 prosenttia.

 

Vapaakaupan aikana Suomessa on menetty valtava määrä tuotantopotentiaalia, aineksia, osaamista ja tekemistä. Sen näkyy myös pääoma rakenteen muutoksena. Vuodesta 1990 tuotantovälineet lisääntyivät 52,6 prosenttia, keskimäärin 2,4 prosenttia vuodessa. Sen sijaan tavaravarastoissa oleva pysyvä pääoma on kasvanut 168,5 prosenttia, 7,7 prosenttia vuodessa, kun kotimarkkinatuotantoa on syrjäytetty tuonnilla.  

 

Ensivaiheessa lisäarvon suhdeluku on 169,2 prosenttia, mutta uusjaon jälkeen se on 225,6 prosenttia. Loppujaossa ovat palkat, sosiaalimenot, julkinen talous ja yksityiset kapitalistit. Sen jälkeen työläisten nettopalkkoihin verraten kapitalistien nettovoitto on 2,2 kertainen. Kapitalistien nettovoitto oli 45,6 miljardia euroa nettopalkkoja suurempi ja vastaa 1,6 miljoonan palkansaajan keskimääräistä vuoden bruttopalkkaa. 

 

Marxin löytämä voiton suhdeluvun laskutendenssin laki toimii, mutta nyt vapaakaupan oloissa aiempaa koreammalla tasolla. Maailman kaupassa ja voiton suhdeluvussa tapahtui hyppäyksellinen muutos, josta seurasi voiton laadullinen ja määrällinen muutos. Maailman suurkapitalistit ovat aina tavoitelleet omaan haltuunsa tai ehdottomaan määräysvaltaansa kaikki mahdolliset pääomat. Pääomien keskittyminen harvoille merkitsee tuotannon keskittymistä, monopolisoitumista. Se synnyttää suurenevan suhteellisen liikaväestön, työvoimareservin. Suuri työvoimareservi, korkea työttömyys, mahdollistaa palkkojen jatkuvan polkemisen ja monopolien enimmäisvoittojen hankkimisen.

 

Kai Kontturi

 

Lähteet:

Karl Marx, Pääoma

Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito

Verohallitus, Maksuunpanotilastot