Blondi Kokkolasta
Pitkälle sotien jälkeen maata hallitsivat täysi-ikäiset,
jotka olivat kokoomuslaisia, maalaisliittolaisia, demareita ja
kansandemokraatteja. Kolmella ensimmäisellä oli konservatiiviset vanhaa
säilyttävä mieli, mutta toisistaan poikkeavat käytännön tavoitteet. Vain
kansandemokraateilla oli selkeä ja radikaali vaihtoehto. Sen ansiosta heillä
oli vankka kannatus. Pariin otteeseen he saivat neljänneksen äänistä.
Noihin aikoihin puolueilta vaadittiin paitsi perusteellista tavoitteidensa
ymmärrystä myös vankkaa kokemusta, joka saattoi kertyä vain vuosien kuluessa. Ilman
hyvää tietoa ja kokemusta oli vaara, että koko potti luisui vasemmalle. Nyt
kaikki on toisin. Maata hallitsevat nuoret ellei peräti keskenkasvuiset.
Heistä eduskuntaan ilmestyi ensin Siilinjärveltä 27 vuotias Jyrki
Katainen, joka lähes samaa tietä hän nousi Kokoomuksen puheenjohtajaksi,
valtionvarainministeriksi ja pääministeriksi. Seuraavissa vaaleissa eduskuntaan
tuli 27 vuotias Jutta Urpilainen, blondi Kokkolasta. Myös hänestä jotakuinkin samalla
vauhdilla tehtiin vastavalmistuneen luokanopettajan kokemuksella demareiden
puheenjohtaja ja valtionvarainministeri.
Kokemattomuuttaan tai muiden käskystä Jutta Urpilainen
julisti viimevuoden elokuussa, että talouspolitiikan peruspilarit ovat valtion
budjetti, rakenneuudistus, lisäbudjetti ja maltillinen palkkaratkaisu. Asiallisesti
ne ovat vain lillukanvarsia, sillä todelliset talouden peruspilarit ovat
pääomat, työvoima, vienti, tuonti ja kotimarkkinatuotanto.
Näille todellisille peruspilareille 1980-luvulla aloitetulla
politiikalla annettiin rajattomat vapaudet. Siksi pääomat karkasivat maasta,
työvoiman vajaakäyttö, työttömyys, kasvoi taivaisiin, kun tavaroiden tuotanto
jätettiin ulkomaisten suuryhtiöiden ylivoimaisten resurssien armoille. Siinä
leikissä työllistävällä kotimarkkinatuotannolla ei ollut mitään
mahdollisuuksia. Siksi se ajettiin maan alas.
Hallituksen muodostamisessa ei ole kyselty enempää
aatteellisuuden, kokemuksen tai asiaankuuluvan tiedon eikä taidonkaan perään.
Tärkeintä oli porvarillisen aatemaailman hyväksyminen karvoineen ja nahkoineen
päivineen ja kansan kannalta väärän politiikan jatkaminen. Siinä tiedonpuute
olivat vahvuus. Sen ansiosta asiansa osaavat kapitalistien lakeijat voivat ohjailla
hallitusta mielin määrin. Myös hyvinvointivaltio ja työpaikkojen luomisen hokemisen
oppiminen nähtiin hallitukseen liittymisen vahvuudeksi. Muulla ei ole suurempaa
väliä.
o o o
Kaikkien itse aiheutettujen ongelmien vuoksi hallitus presidenttiä
myöden ja koko eliitti voivottelevat kuinka julkiset menot ovat paisuneet ja
paisuvat. Voivottelu on luonteva osa kaiken kattavassa valheiden peitossa.
Julkisten menojen vertaaminen bruttokansantuotteeseen on petos niin syvältä
kuin olla ja voi.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana julkisten menojen keskimääräinen
vuosikasvu oli 4,1 %, reaalisesti 1,8 %. Julkisten menojen kasvu ei siis ole
mitenkään hurjaa. Niinpä koko ongelma on tuotannossa, joka yleisesti
tunnustetaan, mutta sille ei haluta tehdä mitään, kun se aiheuttaisi ongelmia
EU:lle ja ennen kaikkea globaalille suurpääomalle.
Suomi on ajautunut taantuman alhoon, josta se ei pääse pois
ainakaan nähtävissä olevana aikana. Vuonna 2008 iski lama. Bruttokansantuote
(bkt) jämähti 185,7 miljardiin euroon. Sen jälkeen tuotanto on polkenut
paikallaan. Kaudella 2009–2013 tuotanto oli keskimäärin 184,4 miljardia euroa,
eikä juuri kummempaa ole näköpiirissä. Kahdentoista koti- ja ulkomaisen ennustajalaitoksen
mukaan vuodelle 2014 lupaavat vain olematonta 0,6 tai enintään vaatimatonta 2,3
prosentin kasvua.
Pohjoismaisten tilastokeskusten perusteella jopa Helsingin
Sanomat (28.12.13) osoitti, että oleellisen tärkeät sosiaali- ja
terveydenhoitokulut olivat asukasta kohden Norjassa 18 347, 25 % bkt:stä, Tanskassa 14 250, 34 % bkt:stä, Ruotsissa 12 750, 30 % bkt:stä ja Suomessa 10 850 euroa, 30 % bkt:stä. Suomen ja Ruotsin osuus bkt:stä oli sama,
mutta euroissa ero oli huikea. Ruotsin menot olivat lähes 18 prosenttia
suuremmat. Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä todelliset erot ovat todella
valtavat. Sosiaali- ja terveydenhoitokulut on aina laskettava asukasta kohden,
muut tavat ovat pelkkää petosta.
Tätä taustaa vasten tuntuu röyhkeältä nimittää Suomen
pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi varsinkaan, kun hallituksella eikä yleensä
eduskuntapuolueilla ole yhtään aikomusta kuroa välimatkaa kiinni. Päinvastoin. Jatkuvasti
tehdään uusia leikkauslistoja.
o o o
Meillä hoetaan, että Suomikin on ahtaalla, kun
kansainvälinen talous on vaikeuksissa eikä vienti vedä. Vertailukelpoisessa Tanskassa
bruttokansantuote on 41 900 ja
Ruotsissa 41 800 euroa asukasta
kohden, mutta Suomessa vain 35 600
euroa. Tässäkin Suomi on jäljessä 18 %. Miten on mahdollista, että kurja
kansainvälinen taloustilanne puree meihin, mutta ei ruotsalaisiin eikä
tanskalaisiin?
Näistä maista Suomi on
ainoa, jonka on vietävä tavarat ensi junilla/autoilla, sitten laivoilla ja
jälleen junilla/autoilla päästäkseen Euroopan suurille markkinoille. Suomen
logistiikka tulee poikkeuksellisen kalliiksi ja tekee yhdestä maailman
kilpailukykyisimmästä tuotannosta kannattamatonta.
Tämän täysi-ikäiset kapitalistit tietävät erittäin hyvin.
Pääomien vienti tulee halvemmaksi. Siksi he ovat vieneet maasta 600–700
miljardia euroa. Nyt se vastaa vähintään kolmen
vuoden bruttokansantuotetta. Pääomien, tavaroiden, palveluiden ja ihmisten
vapaan liikkumisen sekä ylimmän lainsäädäntö-, tuomio- ja budjettivallan
menettäneenä Suomi EU-maana vajoaa yhä syvemmälle ja syvemmälle kurjuuden
syövereihin. Tälle hallitseva nuoriso ei osaa, eikä tahdo tehdä mitään.
On päästävä irti vapaakaupasta – irti EU:sta!
Kai Kontturi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.