Talouslaivan kurssinmuutos

Suuret ikäluokat ja talouslaiva

Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen professori Sixten Korkman kirjoittaa (HS 18.4.14), että kun Suomessa meni lujaa 1990-luvun alkuun asti. Hän kirjoittaa, että ”Me suuret ikäluokat päätimme itsellemme hoito- ja hoivamenoja kasvattavia palveluja, jotka jäävät pääosin nuorten maksettavaksi.”.

Totuus on toisenlainen. Sen, jota sanomme hyvinvointiyhteiskunnaksi, loivat pääasiassa kaudella 1900–1940 syntyneet poliittiset vainot, kurjuuden ja sodan läpikäyneet ikäpolvet. He rakensivat Suomea ajatuksella, että meidän lastemme ei koskaan tarvitse kokea samaa, mikä me olemme kokeneet.   

Suuret ikäluokat, jotka syntyivät kultalusikka suussa, eivät ole luoneet mitään myönteistä. Päinvastoin. He käänsivät Suomen työteliään linjan työttömyyttä tuottavaan linjaan. 80-luvun lopulla ministerinä toiminut suurten ikäluokkien, alta nelikymppinen, Erkki Liikanen oli priimusmoottori. Hänen ansioihinsa kuuluu, että pääomaliikkeet vapautettiin. Se sisältyi EU:n ennakkoehtoihin. Sitä seurasi 90-luvun alussa, myös alta nelikymppisen, pääministeri Esko Aho toteuttama tavaroiden ja palvelusten vapaan liikkumisen. Sekin liittyi EU:n ehtoihin.

Muun muassa näiden suuriin ikäluokkiin kuuluvien johdolla toteutettiin talouden rakennemuutos. Rajasuojan elikkä tullien poistamisen seurauksena suomalaisen tuotannon kilpailukyky romahti. Ulkomaisten suuryritysten ylituotannon halpatuonnin seurauksena viisikymmentätuhatta yritystä meni konkurssiin tai muuten lopetettiin. Työllisyys romahti ja työttömyys kasvoi räjähdysmäisesti. Pankkien asiakkaat menettivät maksukykynsä. Syntyi pankkikriisi. Se oli siis johdonmukainen seuraus EU:n ennakkoehtojen toteuttamisesta, rakennemuutoksesta. Se oli seurausta suurten ikäluokkien ymmärtämättömyydestä.

Työttömyyttä, entistä palkallisten työtuntien määrää ei ole vieläkään saavuttu, eikä edes tulevaisuuden horisontissa ole näkyvissä mitään sellaista, joka vaikuttaisi myönteisesti talouteen. Päinvastoin. Tuottavuus kasvaa koko ajan tuotantoa nopeammin ja työn tarve vähenee.  

Professori Korkmannin jutun otsikko oli ”Konkurssipesä nuorten perinnöksi?”. Sitä ei Korkman sano, mutta Hesarin toimitus oli jutun niin tulkinnut, kun jutun perusteella saattoi niin ajatella.  Tosin Korkman sanoi, että toivomme onnea ja menestystä nuorille talouslaivan kurssin kääntämisessä. Hän toteaa, että talouskasvu, työllisyys ja kestävyysvajeen aikaansaaminen vaatii kipeitä toimia.

Tässä Korkman on talouslaivaa peittävän paksun suun vuoksi todella pahasti eksyksissä ensinnäkin siksi, että hän ei sano, tiedä, missä ja keitä ovat kurssia mahdollisesti kääntävät nuoret. Hän ei tiedä koska he ovat syntyneet tai koska syntyvät. Sen professori varmasti tietää, että yhteiskunta ei ole mikään perintökalu, joka joku sukupolvi antaa toiselle sukupolvelle, sillä sukupolvien muutos tapahtuu joka hetki lakkaamatta. Väestön vanhemmasta päästä koko ajan jäädään eläkkeelle ja nuoremmasta päästä koulujen penkeiltä tulee koko ajan korvaavaa joukkoa.  

Tästä johtuu, että kukaan ei anna eikä kukaan saa minkäänlaista yhteiskunnallista perintöä. Yhteiskuntaa muokataan joka ainoa hetki kulloisenkin ajan ja yleisen poliittisen tietämyksen ja sen perusteella valittujen hyvien tai huonojen vallankäyttäjien päätösten mukaan. Kokemuksesta tiedämme, että 1980-luvulta lähtien ovat maata hallinneet sellaiset (pääomien omistajat ja poliitikot) vallankäyttäjät, jotka ovat ajaneet maan taloudelliseen ahdinkoon ja jatkuvasti kasvavaan pahoinvointiin.         

Toiseksi professori Korkman on eksyksissä siksi, ettei hän tiedä mihin suuntaan kurssia pitäisi kääntää. Hän jättää sen keksimisen muiden huoleksi. Hän ei sano sitäkään mitä olisivat ja ketä kipeät toimet koskisivat. Korkman tietää ja sanoo, että meillä meni lujaa 1990-luvun alkuun asti. Sen jälkeen talouslaiva on mennyt kohti liejuista matalikkoa. Ellei Suomi eroa työllisyyden tuhonneesta EU:sta ja vapaakauppasopimuksesta, todellinen kurssin muuttaminen ei onnistu.

Professori Sixten Korkman on oikeassa siinä, että Suomessa meni lujaa 1990-luvun alkuun asti. Sen sijaan suuret ikäluokat eivät päättäneet – sen tekivät vanhemmat – hoito- ja hoivamenoja kasvattavista palveluista. Suuret ikäluokat päättivät muuttaa talouslaivan kurssin kohti katastrofia. Luultavasti Korkman tietää, että talouslaivan ajautumista matalikolle voidaan enää vain hidastaa.

Ensihätiin siihen on kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen on, että jatketaan väestön pienituloiseen enemmistöön painottuvaa leikkauslinjaa. Sillä ei kuitenkaan voi estää valtion velkaantumista. Toinen vaihtoehto on, että siirrytään yksityishenkilöiden kaikkien tulojen progressiiviseen verotukseen ja palautetaan varallisuusvero. Näin lisärasitus siirtyy maksukykyisille. Jo yksin tällä voidaan estää valtion velkaantuminen ja aloittaa sen lyhentäminen. Kolmas ja edellistä täydentävä vaihtoehto on, että poistetaan yritysverojen ja kelamaksujen helpotukset. Ne eivät vaikuta kilpailukykyyn. Ne vaikuttavat vain yritysten hurjasti kasvaneisiin voittoihin, mutta mahdollistavat hyvinvointivaltion vahvistamisen, palauttamisen.  

Paljon puhuttu kestävyysvaje hoituu itsestään ihan automaattisesti, kun aika korjaa tietoisesti väärennetyt väestön ikääntymisennusteet.

Jos vaihtoehtoja kaksi ja kolme ei käytetä, talouslaiva ajautuu sakeassa sumussa kaiken nielevälle liejuiselle matalikolle. Kilttien ja pitkäpinnaisten suomalaisten sietokyky joutuu kovalle koetukselle, yhteiskuntarauha järkkyy. Se nostaa väestön, talouslaivan miehistön spontaanisti kapinaan. Se muuttaa yhteiskuntarakenteet tavalla, jota nykyoloissa on mahdoton ennustaa.  

Kai Kontturi