Kapinan ainekset

SOTESSA ON KATASTROFIN JA KAPINAN AINEKSET

Tanskaa pidetään mielellään vertailumaana, mm. aktiiviallin suhteen, kun väkimäärä on samansuuruinen kuin meillä heillä hommat hoituu helposti. Vertailussa unohdetaan aina, että Tanska on suurista markkinoista vain kivenheiton päässä. Tilanne olisi tasapuolisempi, jos Venäjä ei olisi mörkö. Se on sitä sen vuoksi, kun meillä nöyristellään typerästi lännen suuria, kun halutaan olla joku ihmeen länsimaa, vaikka meidän suuret markkinat ovat idässä ihan kivenheiton päässä. Nyt olemme jumalan selän takana. 

Samalla meillä ja jälleen typerästi kielletään se, että koko olemassaolomme on Venäjän ansiota. Se antoi meille oman alueen, oman rahan, autonomian ja lopulta itsenäisyyden. Venäläiset ymmärsivät, että täällä elää erikoinen kummaa kieltä puhuva, omalaatuinen ja jääräpäinen kansa, jolle on annettava elinmahdollisuudet. Ilman venäläisiä olisimme Suur-Ruotsin itäinen maakunta, Österlandia. Siitä huolimatta Suomen toinen virallinen kieli ei ole venäjä vaan ruotsi.

Suomen ja Tanskan vertailu on typerää myös sen vuoksi, että Tanskan pinta-ala on vain kymmenesosa Suomen pinta-alasta. Tanska ei tarvitse maan sisäistä rautatie- eikä lentoliikennettä, joita ilman me emme tule toimeen. Kansantalouden kannalta tanskalaisten ilmasto-olosuhteet ovat lähes ihanteelliset.

Itse asiassa lähestulkoon ainoa vertailuun kelpaava asia lienee se, että tanskalaiset laskevat 15–64 vuotiaista työvoimaksi 81 %, kun meillä osuus on 76,5 %. Suomessa työvoiman ulkopuolelle on mielivaltaisesti heitetty peräti 154 tuhatta ihmistä, että työttömyystilasto näyttäisi kauniimmalta. Tämäkin on hyvä muistaa, kun puhutaan Tanskan työttömien aktiivimallista.    

 

Tanskassa neliökilometrin alueella asuu 126 ihmistä. Heillä kaikki on kaikkien lähellä. Siksi erilaiset laitokset terveysasemia myöden voivat usein olla suuria yksiköitä. Meillä neliökilometrin alueella asuu 15,5 ihmistä joten suurin osa ihmisistä on kaukana kaikesta. Vain eteläistä aluetta ja muutamaa sen ulkopuolella olevaa kaupunkia voidaan pitää jonkinlaisina asukaskeskittyminä. Muuten maa on todella harvaan asuttu.

Kaikesta huolimatta meille selitetään, että tavoitteena on luoda sellaiset maakunnat, joiden väkimäärä on riittävän suuri suurten ja tehokkaiden terveysasemien ja sairaaloiden väestöpohjaksi. Ikävä vaan, että uudet maakunnat eivät lisää asukkaiden määrää neliökilometriä kohden, joten suurella osalla väestöstä matkat ovat kaikkeen ja kaikkialle pitkät. Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus vaikeutuu ja matkat entisestään pitenevät, kun pienet sosiaalitoimen palvelupisteet ja terveysasemat lopetetaan. Vielä kukaan ei tiedä montako, mutta säästötavoitteiden vuoksi monta se lienee täysin selvää.

Laajan päivystyksen sairaaloita lopetetaan 8 lähes puolet. Jäljelle jää 12, jotka potilaiden kannalta ovat todella kaukana mutta väestöpohja kasvaa 275 tuhannesta lähelle 460 tuhatta. Sairaaloissa on jo nyt pitkät jonot, kun jäljelle jäävissä sairaaloissa ei ole tyhjää tilaa niin jonot pitenevät. Ahtauden ja pidentyvien pitkien matkojen vuosi näköpiirissä on katastrofin ainekset.

Puheet siitä, että pitää muodostaa suuret, keskitetyt laitokset tehokkuuden ja korkea tiedon ja osaaminen parantamiseksi. Suunnittelijat ja heihin luottavat poliittiset päättäjät ovat langenneet tai ovat lankeamassa suuruuden ekonomian ansaan.

Tässä nousee väistämättä esiin kysymys siitä, miten terveyden- ja sairaanhoidon tehokkuus on mitattava. Lienee selvä, että väestön kannalta on tehokasta se, että palvelut ja hoito ovat nopeasti saatavilla. Tehokkuus ja osaaminen eivät siis ole koosta riippuvia. Soten kannalta tehokkuus on aivan toinen asia. Jos lääkäri hoitaa 5-6 potilasta tunnissa hän käsittelee potilaan nopeasti; yleissilmäys, sitten kysymys, resepti kouraan ja näkemiin. Sen on sote tehokasta, mutta miten siinä käy potilaiden, on tehokkuuden kannalta sivuseikka.

 

Sotessa valtio tavoittelee tuntuvia säästöjä. Ne se myös saa. Kun THL:n mukaan lasketaan, että soten kustannukset ovat noin 20 miljardia euroa, se hoituu siten että 13,5 miljardia tulee kuntaveron ja asiakasmaksujen siirrosta maakunnille. Kun maakunnilla ei ole verotusoikeutta kuntien on jatkettava kunnallisveron, joka on tasavero, keräämistä sillä hallitus ei ota sitä niskoilleen progressiivisuuden vuoksi.

Millä ihmeellä maakunnat maksavat omat käyttökulunsa? Entä mitä tapahtuu kuntien omistamille terveysasema- ja sairaalakiinteistöille sen vain piru tietää.

Kuntien valtionosuudet ovat noin 6,5 miljardin euron suuruusluokka. Ne on siirrettävä maakunnille. Säästön valtio saa, kun se leikkaa siitä kolme miljardia. Syntyvän aukon, maakuntien käyttökulujen ja kuntien kiinteistöjen vuokrien maksamiseen maakuntien on tehtävä jotain. Sanomattakin on selvää, että ongelma hoidetaan leikkaamalla etuuksia, lopettamalla terveysasemia ja sairaaloita sekä korottamalla asiakasmaksuja. Tässä on melkoisen katastrofin ainekset.

Näin yksinkertaisesti se voisi mennä, mutta muutos on niin valtava, että tänään kukaan ei tiedä miten eteen tulevat tuhannet ja taas tuhannet ongelmat ja yllätykset loppujen lopuksi hoidetaan. Jos vanhojen rakenteiden purkaminen osoittautuu virheeksi, sen korjaaminen tulee kalliiksi.

Tässä Tanskasta ei ole apua. Nykyisen taloustilanteen ihanuus on suuresti liioiteltu. Kaiken lisäksi hento korkeasuhdanne on nopeasti ohimenevä. Jos sotea ei heti kaadeta, maassa syntyy katastrofaalinen tilanne. Ellei heti, niin viimeistää talouden heikentyessä kypsyvät melkoiset kapinan ainekset.

 
Kai Kontturi