21.6.21

Suomalaisten tulot 2019


SUOMALAISTEN TULOT 2019

 

Verotilaton mukaan veronalaiset tulot jakautuvat niin, että alle 35000 euroa sai 3 233 950 henkeä, 67,8 % tulonsaajista, keskimäärin 1 452 euroa kuukaudessa. Siinä on 2 % kasvua edellisestä vuodesta. Samaan aikaan yli 300000 euroa sai 5361 henkeä, 0,1 % tulonsaajista, keskimäärin 76 238 euroa kuukaudessa. Siinä oli kasvua 11,7 %. Pieni- ja suurituloisten välissä on 1 530 046 tulonsaajaa, 32,1 %, joiden keskitulo oli 3 593 eurosta 16 528 euroon.

  

Tilastokeskus tekee vuosittain niin sanotun tulonjakotilaston. Siinä on kymmenen desiiliä, tuloryhmää suuruusjärjestyksessä. Sen alimmassa tuloryhmässä kuukausitulo on 937 euroa ja ylimmässä 5799 euroa. Tällainen tulonjako on kaikissa suhteissa pelkkä tavoitteellisen mielikuvituksen tuotetta, täyttä pötyä. Siinä ei ole ainuttakaan asiaa, joka olisi tosi.

 

Korostan - siinä ei ole ainuttakaan asiaa, joka olisi tosi. Ensimmäinen väärä tieto on kotoisin Verohallinnosta. Se on jättänyt tuloluokissaan ilmoittamatta suurituloisimmat, vaikka yhteensä luku onkin oikea. Sitä korjaamatta Tilastokeskus jatkaa likaista peliä ja pienentää loppusummaa lähes 6,7 miljardilla eurolla. Lisäksi Tilastokeskus siirtää tulontasauksena ylemmistä alempiin tuloluokkiin 15,9 miljardia euroa. Todella härskiä puuhaa. Katso Taulukko 1.



Verotilaston mukaan palkkoja sai alle 35000 euroa vuodessa 1 557 022 henkeä, 54,0 % kaikista palkansaajista. He saivat keskimäärin 1 329 euroa kuukaudessa. Se oli 0,3 % vähemmän kuin edellisenä vuonna.  Suurituloisin porukka, siis yli 300000 euroa ansainneet, oli 4 599 henkeä 0,2 % palkansaajista. He saivat keskimäärin 23 815 euroa kuukaudessa. Siinä oli kasvua 13,8 %. Näiden pieni- ja suurituloisten välissä on 1 322 276 palkansaajaa, 45,8 %, joiden keskitulo oli 3 274 eurosta, 11 609 euroon.

 

Näiden tilastojen mukaan palkansaajista 83,6 %, 2 411 086 palkansaajan keskipalkka oli vain 2 018 euroa kuukaudessa. Kun siitä vähennetään verot, jää käteen 1 665 euroa.  Tämän joukon keskipalkka kasvoi edellisestä vuodesta peräti 3 euroa kuukaudessa. Taulukko 2.

 

Nämä tilastot, kuten niin monet muutkin osoittavat, että kapitalismi on todella hädissään. Se käyttää kaikki mahdolliset ja mahdottomat temput johtaakseen kansaa harhaan, kuvittelemaan musta valkoiseksi, kuvittelemaan, että maassa kaikki hyvin!

 

Kai Kontturi

   TALUKKO 1

   TAULUKKO 2



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.